Hae
Arjen suklaasuukkoja

Koti löytyi Dubain erikoisilta asuntomarkkinoilta

Me allekirjoitettiin tänään vuokrasopimus uudesta kodista ja muuttamaan päästään jo reilun kahden viikon päästä. Eipä tarvitse kauan enää hotellissa asua, vaikka periaatteessa tässä Marinan hotellissa ei ole mitään vikaa. Mutta jotenkin se seikka, että ollaan oltu jo juhannuksesta asti ilman meidän perheen omaa kotia, on alkanut minua vaivaamaan. Asuttu eri hotelleissa, mökeillä, Suomessa ja ulkomailla, joten kiva lopultakin saada se oikea koti, jota pääsee laittamaan.

Meidän piti vuokrata kalustettu asunto, mutta toisin kävi. Me nimittäin ihastuttiin Downtownissa sijaitsevaan uudehkoon pilvenpiirtäjään ja siellä olevaan todella kauniiseen asuntoon aivan maailman korkeimman rakennuksen Burj Khalifan lähellä. Se on kuin tehty meidän perheelle kaikin puolin ja heti kun astuttiin sisälle niin tuli tunne, että hei me tultiin kotiin. Tätä tunnetta ei muissa asunnoissa vaan tullut.

Me muuten kierrettiin katsomassa aika monta eri asuntoa, joista suurin osa oli pettymys. Yleensä ne ei vastannut kuvia lainkaan ja todellisuus oli kulahtanut ja epämiellyttävä. Oman haasteensa etsintään toi paikalliset välittäjät, jotka ei joko vastannut viesteihin tai sitten tarjosivat todella huonoja asuntoja hieman liiankin aktiivisesti.

No, oikea koti siis tänään meille löytyi ja kunhan olemme muuttaneet, niin luvassa on varmasti kotiesittely. Yleisilme on vaalea, ikkunat maahan asti ja valoa sekä maisemaa riittää. Tästä on hyvä lähteä sisustusta rakentamaan. Onkin kiva alkaa selailemaan vaihteeksi sisustusta koskevia sivustoja netistä ja unohtaa vaihteeksi asuntosivut.

Nyt sitten niiden pariin, nähdään myös instagramissa ja ihanaa sunnuntai-iltaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *