Hae
Arjen suklaasuukkoja

4-vuotis neuvolan terveiset

Me käytiin tänään 4-vuotis neuvolassa ja täytyy sanoa, että oli tosi kiva kokemus. Luca täyttää 4 vuotta virallisesti vasta lokakuun lopussa, mutta koska Dubaihin ollaan lähdössä jo ensi viikolla, niin rokotusten vuoksi käyntikerta päätettiin aikaistaa. Koronasta johtuen meillä ei ole aikomusta tulla Suomeen enää tänä vuonna, joten siksi käynnin aikaistaminen oli tärkeätä.

Hoitaja oli niin ihana ja osasi olla pojan kanssa todella hienosti. Yllätys oli, että minä odottelin käytävällä, kun Luca suoritti erilaisia tehtäviä, joista minulle kerrottiin jälkikäteen. Piti seisoa yhdellä jalalla, kävellä nuoraa pitkin, pujottaa helmiä naruun, selittää kuvia sekä jäljentää kuvioita ja leikata saksilla paperia viivaa pitkin. Lisäksi tarkastettiin näkö, mitattiin verenpaine ja toki otettiin ne mitat.

Hienosti poika kehittyy omalla käyrällään ja kasvu sekä kehitys on sopusuhtaista. Pituudeksi saimme 100,4 senttiä ja painoksi 15 kiloa. Ei liikaa, eikä liian vähän, vaan juuri sopivasti. Näkö ja verenpaine oli normaalit sekä muutenkin kaikki tehtävät onnistui hienosti.

Lopuksi oli se juttu mitä itse jännitin eniten eli se rokotus. Tästä myös täydet pisteet hoitajalle, koska hän osasi tilanteen upeasti hoitaa. Me saimme valita mieleistä laastaria, kun hän haki rokotetta ja itse rokotus annettiin jalkaan ja oli nopsaan ohitse. Sininen apinalaastari suojaksi ja käynti olikin ohitse, kun mieleinen tarra oli tarrapurkista valittu. Lopuksi kahvilaan luvatulle korvapuustille ja mehulle.

Nyt reipas neuvolassa kävijä tuhisee viekussa ja varmuuden vuoksi annoin nestemäisen Panadolin yöksi, jos lämpöä vaikka yrittäisi nousta. Nukkumisesta myös puhuimme neuvolassa ja tärkeintä on kuulemma, että kaikki saavat nukuttua hyvin, eikä se että missä nukutaan. Meillä poika nukkuu minun viekussa ja tämä toimii meillä.

Ihanaa loppuviikkoa, nähdään instagramissa ja nautitaan alkusyksyn tunnelmista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *