Hae
Arjen suklaasuukkoja

Kesälomalla – Meidän lomasuunnitelmia

Nyt on kesäloma virallisesti alkanut, kun eilen sain sulkea työkoneen kokonaiseksi kolmeksi viikoksi. Palaan siis töihin elokuun alussa mieli virkeänä ja levänneenä sekä toivottavasti monta ihanaa kokemusta rikkaampana.

Olen ollut maalla pojan kanssa jo viikkoja kiitos etätyön suomien mahdollisuuksien, joten maalaiselämän ihanuuksia ja maalaisromantiikkaa olemme saaneet jo kokea. Nyt loman alku meneekin päinvastoin kuin yleensä. Loman alussa olemme tavallisesti suunnanneet kaupungista mökille, mutta nyt kulkusuuntana on kaupunki maalta.

Aivan ensimmäiseksi lähdemme Espooseen ja teemme kesäjuttuja Pääkaupunkiseudun alueella siinä määrin kuin koronan vuoksi vain suinkin uskallamme. Hieman hirvittää tuo koronan tarttuva muunnos, koska olen saanut vasta yhden piikin ja muutenkin ympärilläni on riskiryhmään kuuluvia rakkaita. Alustavissa suunitelmissa on kuitenkin Linnanmäki, veneretket Espoon saaristossa ja ehkä päiväretki Porvooseen. Katsomme sitten lähempänä mitä uskaltaa tehdä ja mitä säiden vuoksi kannattaa.

Espoon jälkeen on vuorossa Kalajoen hiekkasärkät. Se alkaakin olla meidän perheellä joka kesäinen reissu ja Lucakin on aivan vauvavuodesta asti siellä kesäisin vieraillut. Kalajoki on mielestäni vaan niin erilailla upea matkakohde Suomessa kuin mikään muu paikka ja se koukuttaa kun siellä kerran vain käy. Näin ainakin minulle kävi ja onhan se tuttua seutua lapsuudesta asti.

Pilkun tarkkaa lomaohjelmaa meillä ei ole, enkä sellaista haluaisi edes tehdä. Inhoan lomia, joissa juostaan paniikissa paikasta toiseen kellon tarkkuudella, että vain varmasti kaiken ehtisi tehdä ja nähdä. Ajatukset on aina alustavia, eikä loma pilalle siitä mene, jos ei voikaan rastia listalta ylitse joka ikistä lomasuunnitelmaa.

Ihanaa ja kaunista viikonloppua sekä nähdään instagramissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *