Hae
Arjen suklaasuukkoja

Loma loppumassa ja uusi elämä alkamassa

Tämä kesä on ollut niin ihana ja onneksi niin. Olen nimittäin onnistunut yllättävän hyvin rauhoittumaan Suomen kesän viettoon, ennen kuin pieneksi hetkeksi palaan vielä ”päivätöihin” ennen uuden elämänvaiheen alkua. Tarkalleen ottaen näitä päiviä taitaa loman jälkeen olla jäljellä 13 päivää ja sitten tämä kaikki on tällä erää ohi. Pientä levottomuutta taitaa silti jo olla ilmassa, koska nytkin tätä kirjoittaessani on vasta varhainen aamu mökillä, itse heräsin ilman syytä villiin ajatusten juoksuun ja Luca on vieressäni täydessä unessa.

Loman loppumisen haikeutta on silti ilmassa, kuten aina. Kesä loppuu, ilmat viilenee, eikä omaa perhettä näe enää samalla tavalla tai ainakaan yhteinen aika ei ole samalla tavalla stressitöntä ja kiireetöntä kuten lomalla on. Onhan se kivakin päästä hoitamaan hommat loppuun ja saada vanhat jutut viimeisteltyä ennen uusien aloittamista. Alku puhtaalta pöydältä on vaan parasta.

Mitä uusia juttuja sitten syksyllä tai oikeastaan jo loppukesästä minulla on alkamassa? Opintovapaasta olenkin jo kirjoittanut aiemmin. Se alkaa 1.9 ja jatkuu aina joulukuun 2022 alkuun näillä näkymin. Pääsen aloittamaan kauppatieteiden aikuisopinnot Itä-Suomen avoimessa yliopistossa verkkokouluna. Tätä olen jo valmistellut sekä perehtynyt tulevaan opinto-ohjelmaan. Mielenkiintoisia kursseja on tarjolla, joissa voin hyödyntää jo opiskelemaani oikeustieteiden yliopistotutkintoa.

Muuten kaikki ei olekaan vielä aivan selvää, mutta asiat selviävät koko ajan. Onhan näitä juttuja tullut omassa päässä jo jumpattua hyvän aikaa. Palanen kerrallaan kaikki alkaa valmistua ja koko paketti hahmottuu myös konkreettisesti. Uuden aloittaminen on aina niin kutkuttavan ihanaa ja varsinkin kun sen pääsee tekemään oman perheen kanssa, niin se tuntuu erityisen hyvälle ja myös turvalliselle. Elämä on seikkailua ja näin sen aion myös elää sekä kokea.

Nyt onneksi on vielä muutama lomapäivä jäljellä ennen kuin arki alkaa maanantaina. Vielä ehtii hetken hengähtää mökillä ja kerätä voimia tulevaan, sillä niitä todellakin tullaan tarvitsemaan.

Nähdään instagramissa ja nautitaan loppukesästä!

Haaveile isoja – Uskalla heittäytyä

Tämän postauksen otsikko on sellainen, joka kuvastaa minun ajatusmaailmaa tällä hetkellä todella hyvin. Olen aina ollut syntyjä syviä pohdiskeleva ja sellainen runotyttöyteen taipuvainen haaveilija, mutta heittäytymisen jalon taidon olen oppinut vasta aikuisiällä.

Ja miksi näin? No tottakai siitä syystä, että olen pelännyt epäonnistumista ja tähdännyt aina näennäisesti täydellisyyteen. Onhan virheettömyys myös virhe tai ainakin minulle se sitä on. Nyt olen omaksunut ennemminkin ajatusmaailman, että epäonnistuminen kuuluu aitoon elämään ja kaikki nyt vaan mokaa joskus, eikä siitä tarvitse numeroa tehdä. Mokailu on suotavaakin ja jokainen pienempikin moka kasvattaa ja opettaa uusia asioita itsestä sekä miksi ei myös muista ihmisistä.

Suurien haaveiden ajattelu on helppoa omassa mielessä, mutta unelmien perään heittäytyminen onkin sitten toinen asia. Miten monesti olenkaan kuullut harmittelua siitä, että olisipa joku tehnyt jotain tai edes yrittänyt saavuttaa jotain. Niinpä, yleensä harmittelemme oikeasti niitä asioita ja juttuja, jotka jäi tekemättä tai joita ei edes oikeasti yritetty tehdä.

Minä en halua elää siten, että täytyisi katua yrityksen puutetta. Se olisi vain kamalaa ja kokemusten tuhlausta. Ennemminkin haluan antaa mennä, hypätä suoraan altaan syvään päätyyn ja todeta, että ainakin uskalsin yrittää. Uskalsin tavoitella jotain, mikä sillä hetkellä tuntui tärkeälle. On nimittäin käynyt niinkin, että yrittämisen jälkeisen epäonnistumisen seurauksena on auennut uusia mahdollisuuksia, jotka jälkikäteen ovat osoittautuneet oikeaksi tieksi. Eihän silloin ole edes epäonnistunut, vaan onnistuminen tapahtuu ainoastaan yllättävällä ja ennakoimattomalla tavalla.

Muistetaan siis unelmoida suuria, uskalletaan heittäytyä haaveiden vietäväksi, eikä anneta epäonnnistumisen pelon rajoittaa elämää.

Ihanaa viikon jatkoa, nähdään instagramissa ja nautitaan kesästä!