Hae
Arjen suklaasuukkoja

Opintovapaa töistä lähenee. Muutoksia ilmassa.

Kirjoitin viime postauksessa, että olen tuore kauppatieteiden aikuisopiskelija. Sitä en kuitenkaan kertonut, että otan töistä peräti 15 kuukautta opintovapaata opintojen suorittamista varten! Olen tällä viikolla kertonut asian töissä, joten siksi voin tätä ihanaa asiaa myös täällä lopultakin hehkuttaa!

Niin ihanaa, sillä elämässä puhaltavat muutenkin muutoksen tuulet ja isosti. Olen aina ollut sitä mieltä, että kerranhan täällä vain eletään ja elämän varrella tilaisuuksiin pitää uskaltaa tarttua. Olen myös aina inhonnut sydämeni pohjasta sanontaa, joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, vai miten se meni? Sillä yrittämistä ja asioiden tavoittelua sekä unelmien eteen ponnistelua ei kannata pelätä.

Joo, joskus yritykset menee pieleen (ja pahasti), eikä kaikki yleensä onnistu heti, mutta entäs sitten? Ei se oikeasti haittaa, sillä sitä paremmalle se yksikin makea onnistuminen sitten tuntuu.

Nyt siis kesän loppuminen ei enää ahdista, sillä 1.9 alkaa opintovapaa. Kesällä on muutenkin lomia ihan kivasti, niin saan tavallaan alkaa laskeutumaan pehmeästi kohti opintovapaata. Olen jopa laskenut, että minulla on enää seitsemän kokonaista työviikkoa jäljellä. Ei siis enää paljoa ole jäljellä.

Vaikka olen tehnyt lyhennettynä työpäivää, niin töitä on vaan yksinkertaisesti ollut silti liikaa. Tarkoittaen sitä, että pojalle on ollut liian vähän aikaa. Olen tullut siihen tulokseen, että työt ei karkaa minnekään, mutta pojan lapsuus karkaa, enkä minä äitinä voi elää ja kokea sitä kuin vain kerran. Ja vielä kun muitakin muutoksia on elämäämme tulossa, niin tämä meni nyt näin paremmin kuin loistavasti.

Ihanaa viikonloppua, kesäistä auringon paistetta ja nähdään instagramissa!

2 kommenttia

  1. Anni Asmola kirjoitti:

    Ajattelen ihan samalla tavalla, että unelmien eteen kannattaa uskaltaa ponnistella. Kiva postaus! 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *