Hae
Arjen suklaasuukkoja

Käynti Rehndahlin kotieläinpihalla

Kun kesä alkaa saapua, niin minun mielessäni alkaa pyöriä jutut, joita ainakin haluan tehdä, ja paikat, joissa haluan käydä. Yksi näistä listalla olevista asioista on Kirkkonummella oleva Rehndahlin kotieläinpiha, jossa haluan vierailla kerran kesässä.

Nyt kun Luca on jo 3,5 vuotta, niin halu käydä paikassa oli kahta suurempi. Tänään siellä sitten kävimme ja tykkäsimme taas kerran paljon. Olihan tämä ensimmäinen kerta, kun Luca aidosti ymmärsi odottaa tätä ja nauttia eläimistä.

Olikin hauska katsoa miten poika juoksi keppihevosrataa ympäri muiden lasten kanssa, silitteli pupuja ja katseli kirjoissa näkemiään eläimiä sekä ihmetteli aasia ja harjasi miniponeja innoissaan. Pakostikin tuli mieleen ekat kerrat, kun olen häntä taaperona siellä rattaissa työnnellyt.

Kun koronan vuoksi ei olla juurikaan päästy liikkumaan, niin tämä päivä oli todellakin tervetullut. Välillä nimittäin kotona oleminen on jo alkanut jopa ahdistamaan. Ei sen tarvitse aina iso retki olla, vaan lähimatkailu onkin joskus aivan parasta. Tämä päivä oli asiasta hyvä muistutus!

Ihanaa lauantai-iltaa ja nähdään myös instagramissa 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *