Hae
Arjen suklaasuukkoja

Nukkumatti kurkistaa illalla ikkunasta

Minulla on viime aikoina ollut iltaisin pitkiä ja uuvuttavia neuvotteluja pojan kanssa siitä, koska iltapesut tehdään ja yöpuku vaihdetaan päälle. Kun leikeistä on tullut niin kovin tärkeitä, niin Luca ei enää malttaisi niitä keskeyttää edes iltatoimien ajaksi.

Tämä näkyy käytännössä siten, että kun alan puhumaan iltapuuhista, niin vastaus on lapselta, että vielä pieni hetki. Sitten tämä pieni hetki venyy ja venyy sekä muuttuu illan kuluessa kymmeniksi peräkkäisiksi pieniksi hetkiksi.

Nyt olen keksinyt pulmaan ratkaisun ja se on Nukkumatti. Olen kertonut pojalle, että Nukkumatti tulee ja kiertää iltaisin kurkistelemassa talojen ikkunoista, joko pienet lapset ovat valmiita menemään nukkumaan. Tarinaan kuuluu, että Nukkumatti on pienen pojan kokoinen, joka ajaa pienellä sinisellä autolla ja hiipii hiljaa ikkunan taakse sinisillä tossuilla.

Jos Nukkumatti näkee, että yöpukua ei ole vaihdettu ja iltapesuja tehty, niin Nukkumatti tulee sisälle, sammuttaa Ryhmä Haun telkkarista ja sanoo lapselle, että soo soo.

Tästä leikistä on tullut niin hauska, että Luca on alkanut itse kysyä minulta iltaisin, koska Nukkumatti on tulossa meidän ikkunan taakse. Riittää, että sanon aivan kohta, niin poika alkaa vauhdilla riisua sukkia ja housuja (paidan kanssa pyytää vielä äidin apua). Sitten hän katselee riemuissaan ikkunaan päin yöpuvussa ja kyselee joko Nukkumatti lähti ja heitti unihiekat. Lopuksi vielä tiedustellaan lähtikö Nukkumatti seuraavaksi serkkupojan ikkunan taakse ja kyllähän se sinne tietenkin lähti.

Meillä siis Nukkumatti on tullut satuhahmojen joukkoon, joiden olemassaoloon uskotaan, ja tämä uskomus vauhdittaa samalla mukavasti iltapuuhien teossa.

Ihanaa pääsiäisen odotusta, nautitaan kevään auringosta ja nähdään instagramissa 😘

Kaupallinen yhteistyö

Ruohonjuuresta Laponie of Scandinavia -tuotteilla hehkeyttä iholle

Kaupallinen yhteistyö: Ruohonjuuri

Sain Ruohonjuuresta kotiin testattavaksi todella makean tuotepaketin kotimaista luonnonkosmetiikkaa. Olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut Suomessa kehitetystä Laponie of Scandinavia -tuotesarjasta, joka ei kokonaan ole ollut minulle tuttu. Sarjan kasvovoidetta olen testannut joskus pikaisesti, mutta muuten tuotteet olikin ihania uusia tuttavuuksia.

Laponie of Scandinavia -tuotteiden ideologia ihastuttaa minua. Tuotteiden taustalla on ajatus, että yksinkertaisuus on paljon, kun raaka-aineet on valittu huolella luonnon laadukkaista ainesosista. Mitään turhaa näihin tuotteisiin ei siis ole pakattu mukaan ja yhdessä nämä tuotteet muodostavat hellän, mutta tehokkaan tuotesarjan ihonhoidolle.

Testailin kotona tuotteista puhdistusgeeliä, kasvovoidetta, kasvoöljyä ja yleisvoidetta, joka on muuten kerännyt kehuja erityisesti huulirasvana ja allekirjoitan tämän kehun täysin. Koko sarja saa minulta kiitettävän arvosanan, mutta muutamaan tuotteeseen ihastuin aivan erityisesti.

Yksi näistä ihastuksen kohteista oli puhdistusgeeli, joka on täysin hajusteeton, joten se (kuten sarjan muutkin tuotteet) sopivat erinomaisesti nimenomaan herkkäihoisille. Itselläni on herkkyyteen taipuvainen iho ja monet liian voimakkaat tuotteet aiheuttavat punoitusta ja jopa kutinaa kasvoilla. Tässä tuotteessa on miellyttävää se, että monesta muusta puhdistusgeelistä poiketen se ei vaahtoa käytössä lainkaaan, eikä jätä ihon pinnalle puhdistusgeelille tyypillistä ja ikävän kiristävää tunnetta.

Puhdistusgeelin lisäksi haluan todellakin hehkuttaa sarjan kasvoöljyä, jonka avulla sain kasvojen ihosta pehmeääkin pehmeämmän. Minusta se on jopa tämän sarjan kruununjalokivi ja yksi parhaimpia kasvoöljyjä, joita herkälle iholle luonnonkosmetiikan maailmasta löytyy. Joskus levittelen sitä yksistään iholle puhdistuksen jälkeen, toisinaan vasta kasvovoiteen imeytyksen jälkeen ja joskus sekoittelen sitä kämmenellä kasvovoiteen joukkoon ja levitän sitten tuotteet samanaikaisesti kasvoille. Sitten vain todellisille prinsessaunille, kun kasvoöljyn argan-, kauran-, ruusunmarja- ja vadelmansiemenöljyt tekevät yön aikana taikoja, rauhoittaen, korjaten ja kosteuttaen tehokkaasti ihoa.

Suosittelen koko sarjaa lämpimästi kotimaisen luonnonkosmetiikan ystäville ja nämä sekä kaikki Laponie of Scandinavia sarjan tuotteet löytyvät Ruohonjuuren oman verkkokaupan lisäksi Ruohonjuuren myymälöistä.

Ihanaa viikonlopun jatkoa, pääsiäisen odotusta ja nähdään myös instagramissa 😘