Hae
Arjen suklaasuukkoja

Tervetuloa uusi vuosi, eipä tule vanhaa ikävä!

Vuosi 2020 on ollut vähintäänkin vaiherikas. Suunnitelmia on mennyt uusiksi, korona laittoi ihmiset pohtimaan omia arvoja ja omaa sisintä sekä uusi elämänvaihe alkoi itselläni perhevapaiden päätyttyä syksyllä.

Vaikka otsikko huutaakin huutomerkin kera, ettei vanhaa tule ikävä, niin en silti väitä ettenkö olisi ottanut opikseni viime vuoden kommelluksista. Olen oppinut sen, että mikään ei ole todellakaan varmaa, vaan vuosien hiomat rutiinit voidaan pyyhkäistä romukoppaan verrattain pienessä hetkessä. Eipä enää lähdettykään automaattisesti talvella kaukomaille palmun alle, mennä huolettomasti ravintolaan isolla joukolla, ajella ruuhkaisessa länsimetrossa aamuruuhkassa tai ylipäänsä liikuta ihmismassojen keskellä.

Kevät oli hämmentävää aikaa, ehkä jopa hieman pelottavaa kaikkien korona-hysterian tuomien kauhukuvien takia, joka sitten syksyllä kääntyi raskaudeksi ja sen tuomaksi lieväksi ahdistuksen tunteeksi. Miksi niin kävi, en tiedä vielä tänä päivänäkään. Tätä asiaa pohdiskelen vielä, ehkäpä elämänmuutoksen tuoma hämmennys ja korona-ahdistus yhdessä tekivät mielelleni kepposet, sillä kaikki on kuitenkin paremmin kuin hyvin. Aina ei vain oma sisin pysy perässä ulkopuolisten muutoksien juoksussa.

Uutta vuotta vaihdan toiveikkain mielin ja toivotan vuoden 2021 tervetulleeksi! Ihanaa, että rokotukset koronaa vastaan on alkanut myös Suomessa ja meille on annettu lupaus kaikkien halukkaiden yli 16-vuotiaiden rokottamisesta kesään mennessä. En ymmärrä lainkaan rokotevastaisuutta. Vaikka itsestä ei välitettäisi, niin voisi välittää edes toisista läheisistä. Nähtäväksi jää miten tämä asia menee Suomessa. Itse ainakin rokotuksen otan heti kun siihen mahdollisuus tarjoutuu. Ensin tietenkin terveydenhuollon henkilökunta ja riskiryhmät, mutta jokainen meistä sen vuorollansa saa. Se on varmaa ja yksi tulevan vuoden 2021 iloisista asioista ja valopilkuista.

Muutenkin tuntuu super ihanalle kääntää elämässä uusi vuosi elettäväksi, hengittää syvään ja rauhallisesti sekä todeta, että vuodesta 2020 on kunnialla selvitty. Tästä se alkaa, aivan kohta, vuosi 2021. Toivotan uuden vuoden tervetulleeksi ja joo, ei sitä vanhaa ikävöidä kannata.

Ihanaa uuden vuoden aattoa ja tavataan myös instagramissa ?

Mitä joulupukki toi 3-vuotiaalle Lucalle?

Joulu on takana ja uuden vuoden juhlinta edessä. Vuosi vaihtuu turvallisesti omassa kodissa ja innolla odotan ensi vuotta. Ajattelin, että voisin pitkästä aikaa jopa antaa itselleni uuden vuoden lupauksia. Jotain sellaista, mikä antaisi hyvää oloa ja mieltä sekä energiaa. Täytyy miettiä tätä tarkemmin ja palata sitten asiaan.

Nyt kuitenkin piipahdetaan vielä hetki mummolan joulussa ja kurkistetaan pojan pakettien sisälle. Mitä niistä löytyikään tänä vuonna? Kuvissa muutama esimerkki kuvattuna.

Ryhmä Hauta tietenkin löytyi. Tuli Ryhmä Hau -palapelikirja, Ryhmä Hau -satukirja, Pehmo-Valpas ja Super Samppa autoineen. Lisäksi roska-auto hälytysäänellä, Hämähäkkimies hahmo ja taikataulu piirtämistä varten sekä Samu Sirkan -satukirja. Tässä taisikin olla lelut listattuna, ainakin pääosin. Muuten pukki muisti poikaa vielä muutamalla vaatelahjalla ja 3-vuotiaan sähköhammasharjalla, jonka käyttöä opetellaan.

Lahjat valikoitui siten, että kaupan leluosastolla poika sai katsella ja päättää mistä leluista kirjoitetaan joulupukille. Toki kaikista ei tietenkään kirjoitettu, vaan muutamista. Osa paketeista olikin sitten täysin yllätyksiä, joita Luca ei osannut odottaa. Täytyihän joulussa olla taikaa ja jännitystä ilmassa ?

Uutta vuotta odotellen ja nähdään myös instagramissa ?