Hae
Arjen suklaasuukkoja

Saako äitiä ahdistaa oman ajan puute?

Tajusin hetki sitten, että minulla ei ole ollut käytännössä omaa aikaa lainkaan kolmeen vuoteen. Havahduin tähän asiaan, kun Lucan täytettyä 3-vuotta ja aloitettua päiväkodin, aloin hiljalleen taas omaa aikaa saamaan. Outoa, ihanaa ja myös syyllisyyttä herättävää samalla. Onko äidin luvallista nauttia omasta ajasta? Miksi sen oman ajan ottaminen on usein niin vaikeata?

Huomasin ihmetteleväni päivisin työkoneen äärellä, että saan keskittyä vain ja ainoastaan yhteen asiaan kerrallaan. Todella outoa, koska olen tottunut siihen, että joudun sinkoilemaan kotonakin huoneesta ja hommasta toiseen, palaten taas siihen mikä jäi ensimmäiseksi kesken ja vaatii eniten valmiiksi saattamista.

Kun sitten pieninä palasina aloin omaa aikaa taas saamaan, niin aloin kaipaamaan sitä tietyllä tavalla entistä enemmän. Sitä, että saisi ikään kuin oman vapauden takaisin. Saisi taas tulla ja mennä miten haluaa sekä tehdä just niitä juttuja mitä itse haluaisi.

Eihän tämä tietenkään koko ajan ole mielessä ja pääsääntöisesti nautin ihanasta perhe-elämästä pojan kanssa. Kuitenkin halu tulla ja mennä on löytynyt taaperokuplan puhjettua Lucan päiväkodin alun myötä. Tällä en silti tarkoita mitään juhlimisen kaipuuta (ne ajat on niin taakse jäänyttä), mutta aivan sellaisia arkisia juttuja. Kuten vapautta käydä kampaajalla, jumpata tai vaikka lukea naisten lehteä silloin kuin haluaisi.

Sitten kun sitä omaa aikaa järjestyy, niin minä en aivan täysin osaa siitä sitten kuitenkaan nauttia. En kanna huolta pojan hyvinvoinnista. Tiedän, että hänellä on kaikki enemmän kuin hyvin poissaollessani, mutta minua vaivaa ajoittainen ikävä. Mietin myös sitä, että saako äitiydestä ottaa irtiottoja?

Kyllähän jokainen meistä on yksilö ja tarvitsee myös omaa tilaa voidakseen hyvin. Se on niin perustarve jokaisella, ettei siitä syyllisyyttä tarvitse potea. Meissä äideissä on vain jokin sisään rakennettu toiminto, jota en itse osaa sammuttaa päältä. Ehkä joku päivä vielä tämänkin taidon alan hallita. Joskus sitten, kun poika on teini-iässä ja juoksee kavereiden kanssa ties missä, tuoden mukanaan omanlaisensa huolet äidille, joita en vielä osaa edes aavistaa.

Ihanaa lauantai-iltaa ja tavataan myös instagramissa 😘

4 kommenttia

  1. Kaksivuotiaan äiti kirjoitti:

    Hei! Nyt on pakko kysyä, että onko lapsen isä kuvioissa ja jos on, etkö tosiaan ole siitä huolimatta ottanut omaa aikaa tehdäksesi edellä mainittuja asioita kolmeen vuoteen? Meillä on ollut itsestään selvää, että molemmat saa harrastaa ja touhuta omiaan. Onni on puoliso, joka mahdollistaa sen.

    • suvimaarit kirjoitti:

      Totta kai Lucan isä on kuvioissa mukana ja on ihana isä pojalle. Työtilanteista johtuen en vain pysty ottamaan sitä omaa aikaa niin paljon kuin haluaisin, enkä harrastamaan mitään säännöllisesti. Mutta sama tilanne taitaa olla monella muullakin pienen lapsen vanhemmalla ja aikansa kutakin. Nyt siis nautitaan vielä pikkulapsi-ajasta.

  2. Linda kirjoitti:

    Eikö teillä asu isovanhemmat naapurissa tai muuten lähellä, vai muistanko väärin? Varmasti sieltä saa lastenhoitoapua tarvittaessa? Kyllä on mielestäni koko perheen etu, että vanhemmat saa joskus omaakin aikaa.

    Hyvä, että sulla on mahdollisuus tehdä lyhyempää työpäivää jos miehellä on tosi epäsäännöllinen työ. Varmasti helpottaa arkea!

    • suvimaarit kirjoitti:

      Muistat aivan oikein Linda, että mummo asuu naapurissa. Meidän Luca ei kuitenkaan ole ainut lapsenlapsi, joten en voi aivan kamalasti häntä vaivata, jotta mummon aika ei kokonaan mene lapsenlapsia hoitaessa. Toki satunnaista apua on pyydettäessä saatavilla, joka on ihana asia. Ja Luca saa samalla aikaa oman mummon kanssa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *