Hae
Arjen suklaasuukkoja

Blogihaaste – 10 matkakuvaa

Tämä haaste on sellainen, johon minulta jäi aikanaan vastaamatta, vaikka monelta suunnalta tähän minua haastettiin mukaan. Nyt kun matkustelu ei ole kovin turvallista poikkeustilan aikana, niin tuntui lopultakin mukavalle ajatukselle uppoutua tähän teemaan.

Kiitos siis mainiosta haasteesta ja aloitetaan matkustelu ympäri maailmaa (kotimaata unohtamatta) näiden kuvien välityksellä. Nämä kuvat ei välttämättä ole gallerian kaikista kauneimmat, mutta jokaisella on joku erityinen paikka ja muisto mielessäni.

1. Reisjärvi, Suomi

Oma maa mansikka ja muu maa mustikka. Kyllä Reisjärvi ja vanhempien mökki on sellainen paikka, jossa viihdytään takuuvarmasti joka kesä. Kuva Lucan vauvavuodelta.

2. Pariisi, Ranska

Tämä oli ennen Lucan syntymää. Rakastan Pariisia ja olen ollut siellä monta kertaa. Ikuisen rakkauden ja romantiikan kaupunki, joka kuuluu kohteisiin, joihin haluaa palata uudelleen ja uudelleen, ja aina löytää jotakin uutta, johon rakastua.

3. Bellagio, Pohjois-Italia

Tämä kuva veneen kannelta on myös ennen Lucan syntymää. Ihana kohde, vaikka reissu menikin aika paljon autossa istuessa, eikä hotellissa ollut uima-allasta. Viehättävä kylä, jossa kuvattu muutamia James Bond -elokuvia. En kuitenkaan välttämättä palaisi tänne uudelleen, ainakaan heti, koska paikka on jo kerran koettu.

4. Dubai, Yhdistyneet Arabiemiraatit

Kuuluu Pariisin ohella paikkoihin, joihin pääsyä himoitsen aina, mutta töysin eri syystä. Dubaissa ja yleensäkin Lähi-Idässä pidän paljon varmasta auringosta, siisteydestä ja rauhallisuudesta sekä eksoottisesta ilmapiiristä. Tämä kuva on Lucan ensimmäiseltä ulkomaanmatkalta ja on siksi aivan erityisen rakas reissu muistoissani.

5, 6 ja 7 Kreeta, Kreikka

Tästä kohteesta ja matkasta on aivan pakko laittaa peräti kolme kuvaa. Syynä on, että tämä matka on aivan ainutlaatuinen, koska teimme sen kahdestaan pojan kanssa. Oli ihanaa olla kaksin viikko täysihoidossa Lucan kanssa ja keskittyä ainoastaan lapseen ja meihin. Mentiin koko viikko täysin Lucan ehdoilla lastenaltaan, leikkipuiston ja lasten-buffetin väliä. Niin täydellinen matka ja kaunis kohteena myös.

8. San Francisco, Yhdysvallat

Kohde oli Yhdysvalloissa päätöspaikka länsirannikon kierroksella. Parasta oli legendaarinen raitiovaunu, sataman mursut ja kaupungin rosoisen viehättävä ilmapiiri, johon kuului niin romanttisia puutaloja kuin kodittomia ja design-liikkeitä unohtamatta.

9. Carmel by the Sea, Yhdysvallat

Tämä on paikka jonne palaisin mielelläni, mutta saapa nähdä miten käy, koska lentoaika ja jet lag oli aikamoisen ärsyttävä. Kaunista joka tapauksessa ja olimme siellä muutaman päivän ennen San Franciscoa. Paikka, jossa käynnistä olen kiitollinen.

10. Los Angeles, Yhdysvallat

Tähtiä katsomassa minun oman elämän pienen tähden kanssa. Bongattiin Mikki Hiiri tähti ja nähtiin se kuuluisa Hollywood -kyltti. Kuuluu ehkä paikkoihin, joka on kertakäynnillä nähty, mutta voisin palata. Olisi aika ihanaa vuokrata talo kukkuloilta ja tutustua kunnolla paikalliseen elämään, sillä tämä reissu meni aikalailla turistipaikkoja katsellessa.

Ihanaa viikonlopun jatkoa ja tavataan myös instagramissa 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *