Hae
Arjen suklaasuukkoja

Tällaista on olla 3-vuotiaan äiti verrattuna vauva-aikaan

Meillä Luca täytti eilen jo huikeat 3-vuotta ja pikkuprinssiä onkin juhlittu päiväkodilla, kotona ja viikonloppuna on vielä mummolassa tulossa yhdet juhlat serkkujen kesken. On siis juhlia kerrakseen, mutta aivan syystä! Niin upea asia ja saavutus tämä on.

Täytyy sanoa, että nyt kun muistelen aikaa taaksepäin, niin tavallaan aika vauva-ajasta tähän hetkeen on mennyt kuin siivillä, vaikka sanonta on ehkä hieman kulunut. Joskus kylläkin väsymyksen vallassa on tuntunut sille, ettei raskaat hetket koskaan lopu, mutta toisaalta nautin täysin sydämin myös vauvavuodesta.

Oikeastaan kaikki raskaat muistot liittyvät pelkästään väsymykseen ja yöherätyksiin sekä niiden aiheuttamaan univajeeseen, koska Luca on aina ollut helppo lapsi. Olen monesti miettinyt, että jos olisin saanut Lucan parikymppisenä, niin olisinko jaksanut yöheräilyt paremmin, sillä minulle ne oli todella haastavia ja voimia kuluttavia. Jopa niin raskaita, että ne hieman jäivät pelottamaan. Minulle katkonaiset unet aiheutti päänsärkyä, huimausta ja kroonista väsymystä, jota sitten parantelin hurjalla suklaan syönnillä. Elin siis kaikin puolin todella epäterveellisesti.

Vaippa-touhut puolestaan oli työläitä toki (sitä en kiistä), mutta tätä hommaa en jäänyt kauhulla muistelemaan, niin kuin yöherätyksiä. Tietenkin silloin, kun yöllä vaippoja vaihtelin väsymyksen vallassa, niin en ollut parhaimmilani, mutta yleisesti ottaen pidin vaipan vaihdosta ja muutenkin Lucan hoitamisesta hänen ollessaan vauva. Jopa siinä määrin, että sitä ajoittain ikävöin.

Yksi asia jota myös kaipaan vauva-ajasta on se vauvan tuoksu ja ihan vain vauvan katselu, jota harrastin tuntikausia. Kaikki ne ilmeet ja eleet sekä uusien asioiden jatkuva oppiminen ja huima fyysinen kasvu oli kyllä aivan upeata seurattavaa. Silloin nautin suunnattomasti tunteesta, että olen jollekin niin tärkeä ja olimme Lucan kanssa todellisessa symbioosissa, joka oikeastaan alkoi säröillä vasta päiväkodin alun myötä.

Mikä sitten on muuttunut? Luulen, että nykyään olen rennompi äiti. Se kuuluisa ensimmäisen lapsen saannin aiheuttama hysteeriys on alkanut väistyä, enkä enää säikähdä jokaista nenän valumista tai polven naarmua. En myöskään panikoi pojan jättöä päiväkotiin, vaan luotan, että hän kyllä pärjää. Tämä rentous on tuonut mukanaan uudenlaista nautintoa äitinä olosta ja tämä on yksi suurimmista eroista siinä miten tunnen äitinä olemisen nyt 3-vuotiaalle pojalleni verrattuna hänen vauva-aikaansa. Kokemus tuo varmuutta, myös äitiyden ollessa kyseessä.

Molemmat vaiheet oli ihania, erilaisia, enkä kummastakaan hetkeäkään vaihtaisi pois. Nyt kuitenkin nautin tästä elämänvaiheesta niin paljon, etten myöskään haluaisi aikamatkustajan roolia vauva-aikaan takaisin. Aikansa kutakin ja juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on kuta kuinkin täydellistä.

Ihanaa viikonlopun alkua ja toivottavasti tavataan myös instagramissa 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *