Hae
Arjen suklaasuukkoja

Omenaherkku syksyn sadosta (resepti)

Mainio vaihtoehto omenapiirakalle on uunissa paistettava kaura-omenaherkku, jonka viereen lautaselle sopii hyvin vaniljakastike. Tälle paistokselle herkullisen maun antaa fariinisokeri.
Reseptin aineet on mitoitettu 6 annokseen.
Taikina:
2 dl vehnäjauhoja, 1,5 dl kaurahiutaleita, 1 rkl fariinisokeria, 1 rkl sokeria, 0,5 tl kanelia, 125 g voita 
Täyte:
5 kpl (700 g) omenoita, 0,5 dl fariinisokeria, 1 rkl perunajauhoja, 1 tl kanelia, 1 tl kardemummaa
Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään ja vaivaa joukkoon hieman pehmennyt voi. Painele taikinasta noin 3/4 voidelluun pyöreään vuokaan.
Kuori ja kuutioi omenat. Sekoita täytteen aineet kulhossa keskenään. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja murustele loppu taikina seoksen päälle.
Paista uunissa 200 asteessa noin 35-40 minuuttia.
Nauti jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *