Hae
Arjen suklaasuukkoja

Harjoitellaanko päiväkotia turhaan?

Korona sitä ja korona tätä. Vaikka haluaisin unohtaa koko koronan, niin pakko sen olemassaolo on muistaa ja mitä siitä meille aiheutuu. Olen niin kyllästynyt tähän aiheeseen, mutta voivotellaan asiaa nyt vielä ainakin tämän postauksen verran.

Meidän perheessä koronan suurin vaikutus näkyy Lucan päiväkodissa. Joka aamu käy mielessä, kun olen jättänyt äitiä itkevän pojan hoitajalle, että onko tämä kaikki aivan turhaa? Jos syksyllä olemme koronsn suhteen samassa pisteessä kuin keväällä, niin tilanne on se, että Luca on kotona kanssani ja minä teen etätöitä kotoa käsin. Minun etätyö töihin paluun jälkeen on muutenkin erittäin todennäköistä vähintään koko loppuvuoden ajan.

Onko alle 3-vuotiaan lapsen itkettäminen välttämätöntä ja olisiko päivökodin harjoittelu pitänyt aloittaa vasta tammikuun alussa, kun olemme selviytyneet syksyn toisesta aallosta ja Lucakin olisi jo hieman yli 3 vuotta. Toisaalta kukaanhan ei tiedä loppuuko tämä toiseen aaltoon vai tuleeko sen jälkeen vielä kolmas ja mahdollisesti neljäs aalto. Niinpä, yritä nyt sitten tässä epävarmuuden ja tietämättömyyden tilassa taas kerran päättää mikä olisi paras ratkaisu.

Kaikkihan, jotka päiväkotia aloittelevat tänä syksynä ovat samassa tilanteessa. Mietin, että ehtiikö Luca unohtaa koko päiväkodin, jos tulee pitkiä aikoja poissaoloa, ja pitääkö koko harjoittelu sitten taas aloittaa alusta? Näin voi hyvinkin käydä, koska säännöllinen rytmi olisi todella tärkeätä etenkin harjoittelun alkuvaiheessa.

Jo nyt huomisaamu jännittää miten saan Lucan innostuneena päiväkotiin. Lucalla oli pieni flunssa, joten hän oli loppuviikon poissa päiväkodista. Nyt poika on taas täysin terve, joten harjoittelu jatkuu huomenna. Vaikka poika onkin jäänyt minua itkeskelemäään eron hetkellä, niin hän on kuitenkin hakuhetkellä innostunut ja kertoo että tosi kivaa on ollut. Siksi toivon, että aamun itkut olisi kohta taakse jääneitä ikäviä muistoja. Lupaavalle ainakin näyttää.

Harmittaa siis, jos palaamme takaisin lähtöruutuun ja koko tutustuminen pitää aloittaa kuta kuinkin alusta. Tämä selviää vasta syksyn tullen, kuten moni muukin mielessä pyörivä asia.

Ihanaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *