Hae
Arjen suklaasuukkoja

Ihanan helppo salaatti pestopastasta

Aika sateinen päivä on ollut täällä Espoossa, joten innostuin kokeilemaan uutta salaattireseptiä. Sadepäivinä on hauska puuhastella kotona ja saada jotain hyödyllistä aikaiseksi. Viime viikko meni niin helteistä nauttiessa, etten hirveästi edes ruokaa laittanut, vaan hain take away ruokaa useammankin kerran. En ole muutenkaan kovin innokas tai taitava gourmet-kotikokki, mutta tykkään laittaa niitä helppoja, terveellisiä ja yksinkertaisia arkiruokia, joiden reseptejä ei ainakaan itselläni ole ikinä tarpeeksi.

Tähän reseptiin törmäsin joskus netissä ja tein siitä nyt hieman oman muunnokseni. Korvasin esimerkiksi tavallisen pastan täysjyväpennepastalla ja lisäsin parmesaanilastuja. Erityisesti tämän kastike on kehumisen arvoinen, joten salaatti pääsi jatkoon ja kokkaan tätä varmasti jatkossakin.

Resepti on mitoitettu 8 henkilölle.

Kastike:
puolikas sitruuna
0,5 dl majoneesia
14 dl tuoretta pinaattia
1 dl pestoa
suolaa
mustapippuria

Purista sitruuna mehuksi tehosekoittimeen, lisää päälle muut aineet ja mausteet oman maun mukaan sekä hurauta tasaiseksi tahnaksi. Kirpeyttä on helppo säätää sitruunamehun ja majoneesin suhdetta muuttamalla.

450 g täysjyväpastaa
rasia kirsikkatomaatteja
puolikas kurkku
parmesaanilastuja
250 g mozzarellapalloja
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä

Keitä pasta, anna jäähtyä ja sekoita valmis kastike, jonka jälkeen laita pasta tarjoiluvuokaan. Kuutioi kurkku ja puolita kirsikkatomaatit sekä valuta mozzarella. Asettele nämä kauniisti pastan päälle kerroksittain. Lisää lopuksi parmesaanilastuja, hieman oliiviöljyä antamaan kosteutta ja koristele vielä lopuksi tuoreilla basilikan lehdillä. Annostele lautaselle ja nauti.

Helppoa, hyvää ja nopeaa salaattia. Juuston voi vaihtaa fetaan tai muuhun omaan suosikkiin. Muutenkin tätä reseptiä on helppo muutella mieltymysten mukaan. Itse ajattelin ensi kerralla lisätä sekaan avocadon kuutioita ja paahdettuja pinjansiemeniä. Mutta oli kyllä hyvää tällaisenaan myös ja täyden suosituksen arvoinen.

Ihanaa viikon jatkoa kaikille 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *