Hae
Arjen suklaasuukkoja

Viime viikon kesäkuvia

Minusta on ihana kertoa kuulumiset kuvien kautta ja kuten näkyy, niin mökkireissun jälkeen ollaan otettu aika rauhallisesti kotona ja levätty. Vaikka juhannuksena olikin rentouttavaa, niin aina se pitkä paluumatka kotiin nelostietä pitkin ottaa hieman voimille ja kotona onkin ihana sitten hengähtää, kun laukut on purettu ja pyykit pesty. Olen myös onnistunut ottamaan omaa aikaa ja saanut katsella kesän kunniaksi Poirot -elokuvia, joihin en taida kyllästyä koskaan.

Mikäs tässä on ollessa, kun lämpömittari näyttää plussaa 30 astetta ja taivas on lähes pilvettömän sininen. Vieno tuulenvire kasvoilla ja lapsi nukkumassa pihakeinussa päikkäreitä. Päivän jumppa ja kauppareissu on tehty, joten senkin puolesta voi ottaa rennosti ja levätä. Illemmalla sitten joko pyörällä pojan kanssa venesatamaan kiviä heittelemään tai omalla retkiveneellä saaristoon. Katsotaan kumpi vaihtoehto voittaakaan, kunhan lapsi heräilee.

Ihanaa ja helteistä kesäkuun jatkoa 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *