Hae
Arjen suklaasuukkoja

Aistiherkkä ja stressiä inhoava perheenäiti

Minä rakastan ylitse kaiken rauhaa, luontoa ja hiljaisuutta sekä seesteistä elämän menoa. Unelmieni elämä olisi, että saisin asua perheeni kanssa lähes autiolla trooppisella palmusaarella peruspalveluiden äärellä. Herätä aamuisin meren kuohujen ääneen, nauttia kiireettömän aamupalan, jonka jälkeen voisikin pulahtaa turkoosinsiniseen veteen ennen kiireettömän päivän alkua.

Tämän haaveen vastapuolena en voi sietää melua, kiljuntaa ja sotkua tai nopeatahtista arkea, jotka aiheuttavat minulle lähinnä ahdistusta, päänsärkyä ja stressiä. En inhoa mitään muuta niin paljon kuin sitä, että koko päivän ainoa ajatus päässä on, että pitää tehdä sitä ja tätä sekä niiden jälkeen taas sitä ja tätä. Kuulostaako sille, että sopisin esimerkiksi meluisan suurperheen äidiksi. Enpä taitaisi sellaiseen muottiin sopia kovin hyvin, myönnettävä on.

Minulla on yksi lapsi, pieni poika, joka omaa rauhallisen luonteen. On varmaan perinyt sen minulta. Tykkään leikkiä hänen kanssaan rauhallisia leikkejä, kuten palapelejä, ajella hiekkalaatikon reunoja pikkuatoilla, leipoa hiekkakakkuja ja pohtia maailman ihmeitä. Pojalla kun on kova kyselyikä päällä. Näin tämä kuvio toimii hyvin, kun olen vielä kotona hoitovapaalla, ja ainoa ns. velvoite on lapsen ja kodin hoito.

Ihmettelen paljon sitä miten jaksaisin, jos jaloissa pyörisi meluava lapsijoukko, läppäri kilisisi aamusta iltaan reagointia vaativia sähköposteja ja tekemättömät kotityöt huutaisi kilpaa univelan aiheuttaman päänsäryn kanssa. Olenkin miettinyt onko lapsiluku täynnä ja yksi lapsi täydellinen luku juuri minulle. Kun jo nyt ajoittain tuntuu sille, että ainoa ajatus päässä on ”haluun olla yksin, haluun olla hiljaa” Irinan laulun sanoja lainaten. Tämän laulun sanat on viime vuosina avautunut minulle aivan eri tavalla. Joillekin ei vaan pikkulapsiarki sovi, ainakaan jos siinä palapelissä on liian monta liikkuvaa ja toisiinsa ei-yhteensopivaa osaa.

Meillä on juuri nyt kaikki todella hyvin, mutta lähestyvä syksy ja lisääntyvien roolien määrä jännittää töiden alun myötä. Kai se kaikki onnistuu, mutta hieman ahdistaa jo etukäteen ajatus juosta aamusta iltaan kodin, päiväkodin ja työn väliä. Missä välin sitä jää aikaa omalle hyvinvoinnille, palautumiselle ja parisuhteen tai oman jaksamisen huolehtimiselle. Kyllähän kaikki muutkin selviävät, mutta jos elämä ja arki on vain pelkkää velvoitteista selviytymisen taistelua, niin onko se enää laadukasta elämää tai elämää ollenkaan.

Ihanaa ja stressitöntä viikonloppua 😘

10 kommenttia

  1. Susu kirjoitti:

    Et voi sanoa, koska et ole kokenut suurperhearkea. Se että lapsia on monta, ei automaattisesti tarkoita sotkua ja hälinää ja sekasortoa. Itse kuvailisin sitä sanoilla rikkaus, ilo ja yhteenkuuluvuus. Totta on, että jokainen lapsi on erilainen luonteeltaan ja jokainen silti yhtä tärkeä ja merkityksellinen sellaisenaan maalaili hän sitten tunteja vesiväreillä hiljaa itekseen tai pomppi kolmet vaatteet märiksi lätäköissä, kun vesisade alkoi. Totta myös, että palapelin paloja on osattava verkkaisasti yhteensovittaa elämässä tietenkin jokaisella osa-alueella. Toivittavasti pääset pian omalle saarellesi yksin ja hiljaa, muista antaa kuitenkin lapsellesi vapaus tulla omaksi itsekseen. Itse valitsen mieluiten olla esimerkkinä lapsilleni olemalla nostattamatta ketään jalustalle elämäntapojensa tai luonteenpiirteidensä perusteella, vähiten itseäni. Vastapainona myöskään en lokeroi ihmisiä valintojensa perusteella.

    • suvimaarit kirjoitti:

      Tarkoitus ei ollut väheksyä suurperheen äitejä, vaan päinvastoin. Ikävää, että ymmärsit kirjoituksen tarkoituksen ja sanoman väärin ❤

  2. Hertta kirjoitti:

    Pitkästä aikaa jaksoin edes yrittää lukea jonkun blogipostauksen alusta loppuun saakka ajatuksen kanssa. Kirjoituksesi liippasi niin läheltä omia viime aikaisia ajatuksia. Tuo Irinan biisi on oiva kuvaamaan viimeksi kuluneen vuoden fiiliksiä. Kaipaan ihan suunnattoman paljon yksinoloa ja koen siitä huonoa omaatuntoa, sillä minähän olen äiti. Saako äiti haluta olla yksin, sitä olen monesti miettinyt. Omat lapsethan on tottakai ihania ja toivottuja, niin miksi niistä haluaisi eroon päästä. 😀 Mutta ai että, edes yksi kokonainen vuorokausi ihan vain itsekseen, olis niin ihanaa. Onneksi on muitakin rauhaa rakastavia. Tsemppiä syksyyn sinulle! <3

  3. Jensu kirjoitti:

    Kiitos tekstistäsi! Ihan kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Lohduttavaa, että en ole ajatusteni kanssa yksin 🥰.

  4. Elisa Perälä kirjoitti:

    Ihan sama tunnemaailma kuin itsellä. Ihan tavallinen arki väsyttää valtavasti välillä. On nukahtamisvaikeutta itsellä ym. Ei sovi kellon kanssa eläminen mulle yhtään mutta on koitettava jaksaa ja sopeutua aina jotenkin vaikka voimat on todella vähissä toisinaan.
    Itsellä lapset 8 ja 11 joten heidän kanssaan jo hyvin helppoa mutta silti.. Rakastan omaa aikaa hiljaisuutta ja aikatauluttomuutta. Meillä nyt koira 1.5v ja se kyl oli virhe jos rehellinen olen 🙈. Olen ollut ihan loppu sen kanssa välillä . Haastava erittäin vilkas tapaus jonka perässä pitää juosta jatkuvasti kun tekee pahaa.
    Pääasia että itsensä ja omat tarpeensa tunnistaa.. Sitä aikaa itselleen täytyy ottaa ja hiljaisia hetkiä palautuakseen. 🙂

    • suvimaarit kirjoitti:

      Hienoa on, että itsensä tuntee ja tietää mikä on parhaaksi ❤

  5. Aleksandra kirjoitti:

    Pystyn yhtymään tekstiisi♥️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *