Hae
Arjen suklaasuukkoja

Mitä olemme oppineet elämän rauhoittumisesta?

Mitä olemme oppineet siitä, että luonto päätti rauhoittaa meidät koteihimme perheiden pariin? Näin kun kysymyksen asettaa, niin se ei edes kuulosta kovin pahalle, tai ei ainakaan minun korvaani kuulosta. Sillä näinhän elämän pitäisi muutenkin mennä. Omassa kodissa, omassa rauhassa ja oman perheen kesken.

Olen alkanut miettimään voisiko tästä poikkeustilasta siirtää jotakin oppeja tulevaa normaalia elämää varten. Olen alkanut kyseenalaistamaan entistä enemmän jatkuvan oravanpyörän, johon meidänkin arkemme aiemmin pitkälti kului. Siihen pakonomaiseen joka paikkaan ehtimisen tunteeseen, joka oli lähes ensimmäisenä mielessä, kun aamulla silmänsä avasi. Illalla jopa oli kiire nukkumaan sen takia, että aamulla varmasti olisi tarpeeksi virkeä taas kerran ehtimään ajoissa jonnekin.

Eihän tällaisessa ehtimisen ja suorittamisen kulttuurissa ole kerrassaan mitään järkeä tai elämisen miellekkyyttä. Pitäisihän omalle hyvinvoinnille, perheelle ja ihan vain sille elämiselle ja olemiselle myös olla aikaa. Olenkin päättänyt, että meillä jatkossa on selkeitä kotipäiviä ja leikkejä omalla pihalla. Tuntuu järjettömälle, että koska lapseni ei ole päiväkodissa, niin tunsin olevani huono äiti, mikäli en häntä joka päivä kuskaisi jonnekin (maksullisiin) aktiviteetteihin, kuten muskari, Hop Lopp, taaperokerho, väriterapia ynnä muut vastaavat. Kyllä oma koti ja oma piha pitäisi välillä muutenkin riittää 2-vuotiaalle lapselle, kunhan sinne kivoja leikkejä ja puuhaa järjestää.

Monet ovat kehuneet miten lisääntynyt etätyö on tehnyt arkeen lisää tuntejä, kun aika ei kulukaan niissä ruuhkabusseissa tai omassa autossa tuntikaupalla istumiseen. Olisipa ihanaa, jos yleisesti oltaisiin nyt opittu eroon epäluottamuksesta etätyötä kohtaan, eikä työpaikoilla mahdollisuuksien mukaan palattaisikaan enää pakolliseen fyysisen läsnäolon -kulttuuriin. Jospa tästä oltaisiin opittu, että työhyvinvointi ja työteho kulkevat oikeasti käsi kädessä, eikä työntekijöiden hyvinvointia todellakaan lisää pakonomainen kontrollin alaisena oleminen. Etenkään asiantuntijatyöhön tällainen kulttuuri ei istu lainkaan.

Ehkä vanhemmat voisivat myös miettiä omien harrastustensa määrää, joita siis tärkeänä pidän ja yleensäkin omaa aikaa. Se heti tähän sanottakoon, ettei kukaan aiheettomasti mieltänsä pahoittaisi. Lähinnä sellainen joka ilta eri harrastus eri kaveriporukalla tyylinen meno voisi muuttua perhekeskeisemmän kulttuurin suosimiseen. Välillä sitä suorastaan ihmettelee koska lapsi omia vanhempiaan näkee, kun pitkän päiväkotipäivän jälkeen lapsi menee vielä iltahoitoon, jotta isi ja äiti pääsevät ns. rentoutumaan ja hauskaa pitämään kavereiden kesken. Meillä tällaista ei ole ikinä harrastettu, eikä tulla harrastamaankaan. Olen miettinyt asian niin, että lapsen aika on sitten, kun sinne kotiin on valmis jäämään lapsen ja perheen kanssa. Mutta jokainen perhe toki omalla tyylillään toimikoon.

Toivon siis, että tästä poikkeusajasta jokainen jotain oppisi. Ehkä esimies voisi miettiä onko tarpeen rajoittaa etätöiden määrää, vanhemmat voisi keksiä kivojen leikkien mahdollisuuksia myös koteihin ja miettiä välillä enemmän harrastuksia oman perheen kanssa eikä pääsääntöisesti niiden kavereiden kesken.

Minä aion todellakin ottaa opikseni sen, että kaikki hauska leikki ei ole maksullista, enkä enää koe huonommuutta äitinä vain siksi, että poika ei joka päivä käykään jossain valtakunnan kerhossa tai puuhamaassa. Ja onhan kesä jo aivan nurkan takana eli ne aivan parhaat leikkimaat avautuvat pian maksuttomasti 24/7, nimittäin oma ja mummolan piha.

Ihanaa kesän odotusta ja leikkejä oman perheen kesken 😘

Lue myös postaukset kotoilun ihanuudesta ja korona-arjen tunnelmista taaperon kanssa:
https://arjensuklaasuukkoja.vaikuttajamedia.fi/2020/04/07/arjen-hetket-kuvina/
https://arjensuklaasuukkoja.vaikuttajamedia.fi/2020/03/30/korona-arjen-tunnelmia-taaperon-kanssa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *