Hae
Arjen suklaasuukkoja

Ajatuksia koronakuplan sisältä

Vaikka miten haluaisin, että oma blogi olisi mansikkaa ja vaahtokarkkeja täynnä oleva onnen maa, niin todellisuus on, että Suomi on historiallisessa poikkeustilassa. Syynä tähän on yhteinen vihollinen nimeltä koronavirus. Tämän seurauksena meidät on ohjeistettu välttämään turhia sosiaalisia kontakteja ja pysymään mahdollisuuksien mukaan oman kodin suojassa. Tämä mullistava toimenpide näkyy myös blogini puolellakin pakosta aiheissa. Ja onhan tämä poikkeustila nyt meidän kaikkien arkea ja uudenlaista elämää, joka on hyväksyttävä, ja tähän on sopeuduttava.

Näin perheellisenä hyvä puoli on, ettei karanteenissa tarvitse olla yksin. Nyt siis kotoillaaan oman porukan kanssa ja aivan luvan kanssa. Aamulla ei olekaan ensimmäisenä mielessä, että mitäköhän aktiviteettia pojalle tänään järjestäisi, vaan olemme sulkeutuneet kotiin meidän oman koronakuplan sisälle, jossa olo on turvallista ja mukavaa. Tähän kuuluu Yle Areenan ilmaiset Ryhmä Hau-jaksot, ruoanlaitto, koirien lenkittäminen, Pupu Tupunan ja Nalle Puhin lukeminen sekä muut lukuisat leikit, joita päivän aikana keksimme.

Myönnettävä on, että välillä jopa unohdan koko koronan, koska niin tiivistä elämää vietämme omassa kodissa. Sitten taas avaan puhelimestani uutissivustot ja todellisuus iskee päin näköä. Otsikot huutavat Italian ja Espanjan kauhistuttavaa tilannetta ja naapurimaamme Ruotsin synkkenevää tilanetta. Messukeskusta ollaan Ruotsissa muuttamassa kenttäsairaalaksi uusien tehohoitopaikkojen saamiseksi. Toisaalta Kiinan Wuhanissa ei ole uusia tartuntoja enää todettu, joten toivoa on, että epätoivoinenkin tilanne on voitettavissa.

Samoin näen koronan vaikutukset arjessa, kun poistun kuplastamme välttämättömälle ruoan hankintareissulle. Kiinnitän huomiota siihen, että ihmiset karttelevat toisiaan kaupan käytävillä (näinhän on ohjeistettu) ja huomaan heidän hansikkaat kädessä ostavan suuria määriä ruoka- ja taloustarvikkeita. Myös itse ostan enemmän, koska tarkoitus on huomattavasti harventaa kauppareissuja. En hamstraa, mutta ostan useamman päivän ruoat kerralla ja tarkasti harkiten.

Kassalle päästessäni huomaan kassaneidin ahdistuneen olemuksen ja tunnen myötätuntoa häntä kohtaan. Tajuan olevani etuoikeutettu, koska olemme voineet sulkeutua pienen poikamme kanssa kodin turvaan. En haluaisi missään nimessä nyt tehdä työtä, jossa pitäisi olla ihmisjoukkojen keskellä, heidän ympäröimänään. En myöskään haluaisi olla tilanteessa, jossa poikamme joutuisi käymään päiväkotia. Vaikka koronan ei ole todettu olevan vaarallinen kuin iäkkäimmille ihmisille ja riskiryhmään kuuluville, niin silti tilanne pelottaisi. Tunnen levollisuutta siitä, että näen Lucan kotona, ja tiedän, että hän on turvassa.

Meidän koronakupla on koti, johon ei kuulu muita paikkoja. Aiemminkin olemme viihtyneet kotona ja olemme luonteeltamme koko perhe kotikissoja. Nyt kuitenkin ei-suositeltaviksi-paikoiksi on tullut Iso Omena, Hop Lopp ja mummola, joissa vähintään yhdessä kävimme päivittäin. Elinpiiriksi on siis muodostunut käytännössä oma koti. Näin tämä arki nyt menee, mutta kuinka kauan, onkin se perimmäinen suuri kysymys mielessäni.

Tervettä kevättä ja mielenrauhaa kaikille 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *