Hae
Arjen suklaasuukkoja

Taapero pyörii kuin kellon viisari

Jaahas, en tiedä liittykö tämä uusi ilmiö 2-vuotis yöhulinoihin, puhkeaviin poskihampaisiin vai mihin, mutta meillä poika on alkanut liikkua unissaan akselinsa ympäri. Liikerata muistuttaa kellon viisareiden liikkumista, välillä poika pysähtyy unia levollisesti jatkaen ja välillä taas pyörii uneksien itsensä ympäri.

Koska nukumme Lucan kanssa samassa sängyssä (edelleen), niin tämä aiheuttaa sen, että välillä heräilen pojan uneksintaan ja liikehdintään, kun esimerkiksi pojan unisukan verhoilema jalka tömähtää pehmeästi poskeani vasten tai pojan jalka mätkähtää kaulani päälle. Aika herttaista se loppujen lopuksi on, vaikka aiheuttaakin yöllä heräilyjä myös minulle.

Tämän uuden yökuvion myötä unemme ovat venyneet pitkiksi. Vaikka saisin pojan nukkumaan puoli kymmeneltä, mikä on meillä normaalia, niin yöhulinoiden vuoksi heräämme vasta jopa kymmenen aikaan, kuten tänä aamuna tapahtui. Eihän tämä haittaa, kun ei tarvitse aamulla ehtiä varsinaisesti minnekään. Ihmettelen vain, jos tälläinen uneksinta on kovinkin yleistä, niin miten vähillä unilla päiväkotilaiset tai heidän vanhempansa joutuvat pärjäämään. Kauhistuttaa jo ajatus, kai se rytmi sitten vain aikaistuu. Jää nähtäväksi sitten, kun Luca mahdollisesti päiväkodin aloittaa millaiseksi rytmi muodostuu.

Kaikenlaisia hauskoja juttuja sitä liittyykin taaperon ja vauvan nukkumiseen, joista tämä akselin ympäri pyöriminen on varmasti vain yksi lukuisa ohimenevä vaihe. Koska Luca on ensimmäinen ja ainoa lapseni, niin yllätyn joka kerta kaikesta uudesta, mihin äitinä törmään.

Levollisia yöunia sekä äideille että lapsille ja mukavaa alkavaa uutta viikkoa 😘

 

2 kommenttia

  1. Unknown kirjoitti:

    Kuulostaa todella tutulta! Mulla poika aina ollut rauhaton nukkuja, ja liikkuu oikeastaan koko yön.
    Kaikki mahdollinen tutkittu, mutta pojan luonne on vaan hivenen vilkkaampaa sorttia.
    Meillä unet aloitetaan jo vailla kahdeksalta, niin jaksaa pikku vintiökin herätä kuuden maita! ��
    Poika nyt 3,5 vuotias, ja ei enää nuku päiväunia.

  2. Suvi Maarit kirjoitti:

    Pienten päivän leikit jatkuu öisin unien maailmassa ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *