Hae
Arjen suklaasuukkoja

Enkö olekaan aamuihminen? – Hitaat ja rennot aamut

Olen aina mieltänyt itseni aamuihmiseksi. Mutta nyt olen alkanut kyseenalaistamaan asian. Tykkään aamuista, mutta olen huomannut käyväni aamuisin hitaalla, mikäli siihen on mahdollisuus. Työaamuina oli pakko suorittaa nopeasti aamurutiinit, eli pukeminen, hampaiden pesu, aamupala, koirien hoito ja töihin lähteminen. Nyt olen alkanut todellakin huomaamaan, että rennoissa aamuissa on puolensa. 
En pidä hitaita aamuja enää pahana asiana tai koe itseäni alisuorittajaksi niiden takia. Ensimmäinen vuosi Lucan syntymän jälkeen oli totuttelua siihen, että aamulla ei pidä rynnätä minnekään. Niin kauan jopa vaati opettelua, että hetkessäkin voi elää, jopa aamuisin. Tämä on tavallaan surullista ja kertoo lähinnä siitä millaisessa suorittamisen oravanpyörässä olen viime vuodet joutunut olemaan.
Nykyään meillä ollaan helposti yökkärissä vielä aamukymmeneltä ja syödään aamupalaa sekä leikitään. Tykkään siitä rennosta tunnelmasta, mikä meillä aamuisin vallitsee ja samoin poika. Ne harvat aamut, kun on pitänyt kiireellä lähteä jonnekin ilman kunnon heräilyä, ovat olleet itkuisia ja kärttyisiä. Luca inhoaa sitä, että päivävaatteita aletaan pukea välittömästi heräämisen jälkeen. Sen sijaan hän rakastaa, kun saa venytellä haukotellen unilelut kainalossa ja kömpiä sitten rauhassa pystyyn katsomaan onko joulupukin tuoma parkkitalo jo herännyt aamun leikkejä varten. Ja onhan se ja siitä se aamu sitten alkaa.
Kun leikit, pesut, aamupalat ja pukemiset on hoidettu, niin meidän rutiineihin kuuluu rento lenkki meren rantaan lintuja katsomaan. Jos sataa, niin käyn yleensä koirien kanssa kaksin ja Luca leikkii naapurin mummolassa sen aikaa. Mutta yleensä mennään koko porukka ja koirat kävelevät ylpeänä korvat höröllä rattaiden vieressä niitä suojellen. On näissä hitaissa aamuissa siis puolensa ja aion niistä nauttia niin pitkään kuin mahdollista.
Ihania aamun hetkiä kaikille 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *