Hae
Arjen suklaasuukkoja

Luca syntyi koiraperheeseen – Miten karvaiset perheenjäsenet ottivat tulokkaan vastaan?

Jokainen koiran omistaja tietää miten rakkaita ne karvaiset perheenjäsenet ovat. Aina siitä hetkestä lähtien, kun kasvattaja luovuttaa sen pienen karvaisen koiraa vain etäisesti muistuttavan palleron syliisi, niin tulee halu suojella pientä ja tarjota vain parasta. Siitä hetkestä alkaen ainakin minusta tuli tavallaan jo äiti ja minulle molemmat koirat ovat aina olleet tavallaan lapsen asemassa. Samalla tavalla kuin Lucalle, niin myös koirilleni haluan terveyttä, hyvinvointia ja onnea.

Raskausaikana minua mietitytti mitä Viivi ja Fiona tuumaavat uudesta perheenjäsenestä, joka kaiken huipuksi on vielä koko ajan kiinni minussa ja tarvitsee minua käytännössä kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Uskon koirien älykkyyteen ja olen vakuuttunut, että koirani tiesivät minun olevan raskaana, ja että sisälläni on pieni ihmisen alku. Kannoin hieman huolta siitä, että koirani eivät tuntisi oloaan syrjäytetyksi, ja että heillä olisi samalla tavalla tervetullut olo perheessä kuin ennen pojan syntymää.

Kun sitten kotiuduin sairaalasta pienen poikamme kanssa, niin noin tunnin verran jaksoi sylissäni oleva pieni, ihmeellinen ja tuhiseva nyytti kiinnostaa koiria. Hännät heiluivat, nenät haisteli ilmaa vauvan ympärillä ja molemmat nousivat takatassuilla seisomaan nähdäkseen paremmin sylissäni nukkuvan Lucan. Tämän ensimmäisen tunnin aikana koiramme tekivät tuttavuuden poikaamme ja hyväksyivät ja ymmärsivät hänet osaksi perhettämme. Erityisesti vanhempi koiramme Viivi ikään kuin unohti vauvan olemassaolon, koska eihän vauva sinällään tee mitään koiraa kiinnostavaa. Vauva nukkuu, joskus ääntelee liian kovaa, eikä vielä liiku käytännössä lainkaan. Nuorempi koiramme Fiona sen sijaan otti heti alusta lähtien suojelevan asenteen poikaa kohtaan ja aina vaunulenkillä ollessamme hän halusi nähdä vaunuihin, että vauva on tallessa. Se oli todella hellyttävää ja lämmitti mieltä.

Lucan kasvettua ja lähdettyä liikkeelle tilanne muuttuikin päinvastaiseksi. Poika alkoi kiinnostua koirista ja meillä oli valitettava vaihe, jonka aikana Lucasta oli hauskaa heitellä koiria vesipullolla tai leluilla. Onneksi tämä oli ohimenevä vaihe ja nykyisin Luca silittää koiria ihanasti myötäkarvaan aivan oikeaoppisesti. Lisäksi poika kiertää lattialla makoilevan koiran, mikäli koira sattuu olemaan leikin tiellä.

Perheemme kasvu onnistui siis kaikin puolin hyvin ja nykyisin olemme kaikki yhtä onnellista perhettä, jossa myös koirat tietävät kuuluvansa tiiviiseen porukkaamme.

Ihanaa viikon alkua kaikille ja pidetään hyvää huolta karvaisista ja ei-niin-karvaisista lapsistamme 😘

4 kommenttia

  1. Jenny kirjoitti:

    Löysin blogiisi vasta hiljattain tuon päiväkoti keskustelun myötä, mutta ennätän kirjoittaa kommenttia vasya nyt. Aloitetaan ensin tästä tekstistä, ihanaa että teillä on lähtenyt hyvin sujumaan lapsen ja koirien yhteiselo 😊 Itse kirjoitin esikoisen synnyttyä aiheesta parikin tekstiä toiseen blogiini, löytyvät täältä, jos kiinnostaa 🙂

    Minkä rotuisia ja ikäisiä teidän koirat muuten on? 😊

    Mitä tuohon päiväkotitekstiin tulee, niin mielestäni hyvin kirjoitettu ja ilmeisesti reaktioiden perusteella osui ja upposi. Aihe todella kaipaa avointa keskustelua ja kyseenalaistamista. Mielestäni on hyvä asia, että Suomessa on päiväkoteja, jolloin äidin ei ole pakko jäädä kotiin, jos ei halua. Perheitä ja tilanteita on niin erilaisia, että en halua muiden valintoja moralisoida – joku sopii toiselle ja yksi yhdelle jne. Itse en kuitenkaan päiväkotiin lastsni laittaisi ja pidän sitä viimeisenä vaihtoehtona. Yksi syy on tietysti se, että viihdyn kotiäitinä paremmin kuin hyvin ja olen valmis tinkimään kuluista sen verran kuin tarvis.

    Toinen syy on kokemukseni päiväkodeista niiden työntekijänä. Laadukkaan varhaiskasvatuksen yleinen arviointi ei anna tavallisesta päiväkotiarjesta oikein minkäänlaista kuvaa. Päiväkodin toteutunut arki on enemmänkin kuin työntekijöidensä summa ja niinpä toteutus vaihtelee melkoisesti. Jokainen on varmasti törmännyt kaupan kassalla ihmiseen, joka ei ollut hyvä asiakaspalvelija. Sama ilmiö on jokaisella alalla, sillä työ ei välttämättä aina motivoi tekijäänsä. Oman lyhyen työurani aikana päiväkodeissa myöskään tarjottu mitään niin ihmeellisiä virikkeitä tai retkiä, joita en pienellä vaivalla kykenisi lapselleni itse tarjoamaan 🙂

    Toivon että aiheen ympärille saataisiin rakentava keskustelu, ongelmiin tartuttaisin ja työntekijöitä tuettaisiin paremmin myös resursseja lisäämällä. Hyvin jaksava työtään rakastava lastentarhanopettaja/lähihoitaja jaksavat panostaa, kehittää osaamistaan ja sitä myötä huolehtia lapsista kuten pitääkin ♥ Päiväkodissa työskentelyä pitäisi arvostaa enemmän.

  2. Suvi Maarit kirjoitti:

    Meillä Viivi pomeranian on 9 vuotta ja Fiona kleinspitz 8 vuotta. On helpottavaa, että homma toimii ja nykyään tunnen, että koirat ja lapsi saa kaikki ansaitsemansa huomion. Vauvavuotena sitä on niin kiinni vauvasta, että koirat jää pakostakin vähemmälle huomiolle.

    Tuo päiväkoti keskustelu todellakin meni tunteisiin. En olisi uskonut miten kovasti ihmiset joko tukivat tai vastustivat ajatuksiani, jotka keskittyivät ainoastaan meidän perheen tilanteeseen. Mutta joka tapauksessa kyllä aiheesta pitäisi voida keskustella molempiin suuntiin, Ilman, että noin kovasti loukkaannutaan. Yllätyin reaktioista kovasti.

  3. Anonyymi kirjoitti:

    https://koiriamaalta.blogspot.com/search/label/koira%20ja%20vauva?m=0

    Jostain syystä linkki ei näköjään ollutkaan "täällä" sanassa, joten sori spämmääminen. Tuossa se on nyt töksösti osoitteena 😀 ja kännykkäni ei anna kommentoida kuin anonyymisti, mutta sama Jenny kuin äsken 🙂

    Mukavaa loppuviikkoa teille!

  4. Suvi Maarit kirjoitti:

    Kiitos Jenny linkistä, käyn lukemassa ❤
    Samoin sinne ihanaa loppuviikkoa 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *