Hae
Arjen suklaasuukkoja

Harmaat, hitaasti soljuvat välipäivät – Köllöttelyä, leikkiä ja kutkuttavaa odotusta

Harmautta ja tihkusadetta. Siinäpä kaksi erinomaista syytä lisää linnoittautua omaan kotiin jouluaaton jälkeen nauttimaan joulupukin tuomista lahjoista. Lataamaan akkuja juhlahumun jälkeen, sulattelemaan jouluherkkuja ja hengähtämään ennen seuraavaa juhlan aihetta, vuoden vaihtumista, ja samalla myös koko vuosikymmenen.

Jouluaaton jälkeen, kun joulukalenterin viimeinenkin luukku on avattu, meidän perheessä on lupa olla rennosti ja nauttia tavallisesta olosta. Pojalle löytyi lahjaksi hakemamme täydellinen parkkitalo ja ai että, kun se onkin mieluinen. Päivä alkaa ja loppuu leikillä ison parkkitalon kanssa. Luca myös haluaisi nukkua sen kanssa, mutta onneksi kuitenkin tyytynyt selitykseen sen nukkumisesta keskellä olohuoneen lattiaa. Olohuoneemme onkin hiljalleen alkanut muistuttamaan jonkin asteista lelukauppaa, kun Lucan junarata, parkkitalo ja muut lelut sitkeästi valtaavat lattiapinta-alaa yhä enenevässä määrin. Mutta meitä se ei haittaa, vaan olemme todenneet, että kodissamme asuu nyt leikki-ikäinen taapero ja se saa myös näkyä. Aikansa kutakin ja tällä hetkellä Lucan lelut on luontevasti osana sisustusta.

Muutaman päivän nautimme vielä oman kodin rauhassa, ennen kuin suuntaamme pohjoisempaan mummolaan, jossa on sitä valkeaa ja ihanaa lunta. Tätä odotamme kovin, koska se mahdollistaa aivan toiset aktiviteetit. Tehdään ainakin lumiukko, käydään pulkkamäessä ja pyöritellään pikkuisia lumipalloja, joita voi heitellä talon seinään. Kuormurit saa lastikseen lumikuorman, jota Luca saa vetää kuormuriin sidotun narun avulla pitkin pihoja. Lumi itsessään riittää myös leluksi, koska sen verran jännittävä elementti se vielä pojalle on.

Kaikkea kivaa tekemistä on siis luvassa, kunhan mummolaan asti pääsemme. Sitä odottaen täällä jo olemme. Hieman myös jännitän pojan suhtautumista ilotulitusraketteihin, koska hän niitä tuskin muistaa viime uuden vuoden juhlinnasta.

Rentouttavia välipäiviä kaikille ja nautitaan kiireen jälkeisestä rauhasta 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *