Hae
Arjen suklaasuukkoja

Tyyntä somemyrskyn jälkeen – Mitä päiväkoti -keskustelusta jäi käteen?

Äitiys se maailman ihanin asia, mutta myös maailman eniten tunteita herättävä asia. Voi että, millaiset keskustelut somessa seurasikaan muutaman päivän takaisesta postauksestani ”Mihin päiväkotia tarvitaan? – Vai tarvittaisiinko niitä, jos maailma olisi täydellinen”, jonka näkökulmana oli pohtia täyspäiväiselle päiväkodille vaihtoehtona kotihoitoa ja kerhoja esikouluun asti. Jäi sellainen olo, että ampiaispesän sijasta sohaisin kunnon herhiläispesää, ja oikein isolla kädellä.

Mielipiteet jakaantui hyvin jyrkästi puolesta ja vastaan, joka osoitti aiheen tärkeyden. Osa kommentoijista teki johtopäätökset pelkän postauksen otsikon perusteella ja kieltäytyivät lukemasta koko ärsyttävää blogitekstiä. Arvosteltiin sitä, että en ymmärrä tai arvosta varhaiskasvatusta tarpeeksi, kun tällainen vaihtoehto olisi mielestäni mahdollinen. Osa taas kertoi haaveilevansa, että saisi kasvattaa lapsensa kouluikään asti kotona äidinrakkaudella, ja olla omalle lapselle se läheisin ja tärkein tuki.

Postauksen tarkoitus ei ollut arvostella tai väheksyä päiväkotien henkilökunnan ammattitaitoa tai koulutusta, eikä äitejä, jotka haluavat hyvinkin pian lapsen syntymän jälkeen palata työelämään. Tarkoitus oli esittää vaihtoehtoinen mahdollisuus, joka itsestäni olisi houkuttava. Mutta kuten olen aiemminkin kertonut, niin myös meidän poikamme tulee näillä näkymin osallistumaan päiväkotien arkeen jo ennen esikoulua.

Kuitenkin, jos tämä mahdollisuus olisi käytettävissä, niin harkitsisin vakavasti. Tarkoitus ei olisi, että lapsen kanssa olisimme kahdestaan erämaan keskellä korpimökissä, vaan, että lapsi osallistuisi avoimen päiväkodin ja seurakunnan kerhoihin aktiivisesti. Tavallaan lapsella olisi siis lyhennetty viikko ja päivä päiväkotia, koska myös näissä kerhoissa lapsi jätetään muutamaksi tunniksi itsenäisesti koulutetun kerho-ohjaajan valvontaan. Joihinkin kerhoihin myös laitetaan eväät mukaan, joten yhteisruokailu toisten lasten kanssa tulisi myös tutuksi. Ainakin Espoossa avoimien päiväkotien ja kerhojen määrä on hyvin suuri ja tarjontaa riittäisi jokaiselle arkipäivälle.

En näe, että tällaisen kortin käyttäminen olisi lainkaan huono juttu lapsen kannalta. Eihän nytkään kaikki lapset osallistu aukottomasti varhaiskasvatukseen esikouluikäiseksi asti. Monet perheet ottavat esimerkiksi esikoisensa kokonaan pois päiväkodista uuden vauvan syntymän myötä, tai, jos perheet asuvat ulkomailla ennen lapsen kouluikää, niin siellä lapsi yleensä osallistuu paikallisiin lastenkerhoihin täyspäiväisen päiväkodin sijasta. Tämän mahdollistaa toisen vanhemman kotona olo.

Tarkoitus oli osoittaa, että vaihtoehtoja on olemassa. Onneksi näin on, koska jokaisen perheen tilanne on aina uniikki ja omanlaisensa. Tärkeintä on miettiä mikä omalle perheelle on hyväksi ja varmistaa oman lapsen etu. Yhdessä on kivaa, osallistuminen ja yhdessä tekeminen on tärkeätä. Tehtiin se sitten tavalla tai toisella.

Ihanaa, enää kaksi yötä jouluaattoon ja joulupukin tuloon. Alkaa lapsilla olla jo jännät paikat. Ihanaa joulun odotusta kaikille 😘

2 kommenttia

  1. Minnikki kirjoitti:

    Uskomatonta! Juttu oli niin hyvä, ja asiallista pohdintaa täynnä, et mäkin jaoin sen heti seinälläni. Nyt sain fb:sta ilmotuksen, et "julkaisusi on roskapostia koskevien yhteisönormiemme vastainen" ja päivitykseni on poistettu. En voi uskoa, et mielensäpahoittajat saavat taas aikaan moista. Jouduit poistamaan blogistasi koko jutun? Ja nyt on joku esto jossain, et blogistasi ei saa jaettua facebookiin mitään? (Ainakaan tätä julkaisua ei saa.) Huh huh, mihin tää maailma on menossa.

  2. Suvi Maarit kirjoitti:

    Tämä on tälläistä kiusantekoa mitä asiallisia blogitekstejä kohtaan tehdään valitettavan usein. Jos uskallat nostaa ns. kissan pöydälle ja puhua asiaa, niin ensin saat haukut ja törkyviestit somessa sekä lopulta tehdään kiusalla perätön ilmianto facelle.
    Teksti löytyy kyllä blogistani enkä ole sitä missään nimessä poistamassa sieltä ja selvittely alkanut facen kanssa. Koko tämä selkkaus todistaa ainostaan sen, että osuin kipeän oikeaan tässä asiassa, koska reagointi oli näin voimakasta.
    Kiitos, kun jaoit tekstini ja toivottavasti kohta on taas myös sinun seinälläsi ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *