Hae
Arjen suklaasuukkoja

Se ihanan kamala raskausaika – Leijuinko onnesta pää pilvissä vai taistelinko pahoinvoinnin ja uupumuksen keskellä?

Minulla raskausajasta jäi päällimmäisenä mieleen kiire, kiire ja kiire. Koko ajan oli kamala hoppu ehtiä jonnekin tai tehdä jotakin. Tuntui, että tehtävien töiden ja järjestettävien asioiden lista oli loputon. Tasapainottelin töiden, neuvola- ja lääkärikäyntien sekä vauvanvaate ostosten sekamelskassa. Olisinpa osannut ottaa rauhallisesti ja nauttia ennemmän itse odotuksesta. Tämä harmittaa hieman näin jälkikäteen ajateltuna. Ehkä koen kaiken vielä joku päivä uudelleen, niin osaan olla viisaampi monen asian suhteen.

Raskausaikana kärsin aika massiivisesta aamupahoinvoinnista, jonka ainoa etu oli, että sokeriset herkut ei maistunut ollenkaan. Niitä ei vain tehnyt mieli. Tästä syystä monet veikkailivat tytön olevan tulossa, mutta oma sisäinen ääneni tiesi, että meille tulee pieni poika. Pahoinvoinnin ansiosta raskauskiloja ei kertynyt kuin muutama ja ne sulivat itsestään pois, kun imetys ja normaali liikkuminen vauvan kanssa alkoi. Ainoa herkku, joka olisi maistunut, oli kiellettyjen listalla oleva salmiakki tai laku. Ai että miten himoitsinkaan pahoinvoinnin keskellä suolaista salmiakkia tai liitulakua. Joskus saatoin ostaa irttarihyllystä kolme sellaista ja nauttia ne kiireettömästi.

Fyysinen oloni oli muuten koko ajan suhteellisen hyvä. En kuulunut niihin naisiin, jotka hehkuvat raskauden aikana sisäistä voimaa sädekehä pään päällä, mutta olin toimintakykyinen. Totuin myös aika pian siihen, että nukkuminen oli hyvin katkonaista yöheräilyjen takia. Ainoa selkeä vaiva pahoinvoinnin lisäksi taisi olla niska- ja hartiaseudun jäykkyys, jota ihana hierojani osasi hoitaa raskaushieronnassa. Ne hetket oli todellista luksusta ja tekivät hyvää myös mielelle sekä varmasti masussani olevalle pojallemme.

Vaikka raskausaika onkin yhtä odotusta, niin aika meni yhdessä vilauksessa ja äkkiä huomasin istuvani kotisohvalla äitiyslomalaisena ja ainoa tehtävä työ oli enää hakea vauvan vaipat ja muut hoitotarvikkeet hoitopöydän koreihin. Sen kutkuttavan hetken muistan erityisen hyvin. Kun oltiin uuden elämän kynnyksellä ja vanhan elämän ovi alkoi hiljalleen sulkeutua takanani. Olo oli jännittynyt, mutta kuitenkin rauhallinen ja luottavainen. En koskaan muutenkaan panikoinut, että joku menisi pieleen synnytyksessä tai muutenkaan. Ja hyvinhän kaikki meni ja lopputuloksena on maailman ihanin pieni poika. Meille se maailman täydellisin ja kaunein. Hän teki minusta äidin.

2 kommenttia

  1. Karla K. kirjoitti:

    Itselläni nyt toinen raskaus ihan lippusuoralla, viimeistä kuukautta viedään. Ensimmäisessä raskaudessa osasin nauttia ehkä enemmän kun tässä raskaudessa, mutta toisaalta tämä raskaus on mennyt nopeammin ja vähän kuin huomaamatta ohi. Vasta havahduin siihen että tosiaan vähiin käy!

    Kirjoittelin kanssa blogiin ajatuksia vähän aikaa sitten parinkin postauksen verran, ensin hieman valittelua ja sitten vähän positiivisemmallakin meiningillä. 😀

    Nyt innolla jo odottelen että millainenkohan synnytys tällä kertaa minua odottaa. Ensimmäinen päätyi sektioon, mutta saas nähdä miten käy tällä kertaa. Saan kuitenkin yrittää alatiesynnytystä, mutta kauheasti yli lasketun ajan ei päästetä.

  2. Suvi Maarit kirjoitti:

    Jokainen raskaus on aina erilainen ja täysin oma juttunsa. Onnea jo nyt tulevaan synnytykseen 👍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *