Hae
Arjen suklaasuukkoja

Olenkohan maailman onnellisin äiti? – Taaperokupla, josta en haluaisi kasvaa ulos

Jokainen äiti varmasti kokee olevansa onnekas ja onnellinen juuri siitä omasta ja ainutlaatuisesta lapsesta. Siitä pienestä ihmisestä, joka joskus syntyessään mullisti koko aiemmin eletyn elämän ja menneen maailman yhdessä ainoassa silmän räpäyksessä. Minä ainakin olen tuntenut näin vahvasti, jo siitä ensimmäisestä hetkestä alkaen, kun tiesin olevani raskaana, jo ennen kuin apteekista ostettu raskaustesti varmisti minulle tämän onnellisen asian tuplaviivalla.

Lucan ollessa nyt 2 vuotta vanha, olen alkanut tajuamaan, ettei tämä ihana vaaleansininen kupla, jossa elämme tulekaan kestämään ikuisesti. Tunnen tästä jo nyt hieman haikeutta. Siitä, että tähän astisen elämäni onnellisin ajanjakso tulee päättymään jossain vaiheessa ja pojan varhaislapsuus on silloin eletty. Ymmärrän nyt hyvin miksi monet äidit katsovat poikaani haikeana ja sanovat, että antaisivat mitä vain, jos heidän lapsensa olisi taas noin pieni.

Tallennan tätä aikaa kuviin ja toki myös tähän blogiin. Haluan muistaa kaiken, jokaisen hetken sekä myös ne väsymyksen ja epätoivon hetket, jolloin olen joutunut kokemaan epävarmuutta kohdatessani ensimmäistä kertaa Lucan kehitykseen liittyvän uuden vaiheen. Kerranhan täällä vain eletään ja tämä sanonta jos mikä pätee tähän vaiheeseen elämässä.

Voin sanoa olevani onnellinen äiti ja voin myös sanoa, että saan elää onnellista elämää lapseni kanssa, johon myös mieheni kuuluu. Kaikki on tällä hetkellä niin hyvin, että joskus olen asiasta aivan varma. Minä taidan olla juuri se maailman onnellisin äiti.

Ihanaa viikon alkua ja valoa marraskuun harmauteen 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *