Hae
Arjen suklaasuukkoja

Kaksplussan blogiverkoston joulukalenteri: Lapsuuden joulumuistot ja -perinteet, jotka haluan siirtää pojalleni

Nyt se sitten koitti, joulukuun ensimmäinen päivä. Vasta äskenhän oli juhannus, jolloin solmimme kukkia seppeleihin, ja nyt jo pääsemme avaamaan joulukalenterin luokseen kutsuvia luukkuja. Minulla onkin ilo ja kunnia tänä vuonna aloittaa perinteinen Kaksplussan blogiverkoston joulukalenteri, jonka jouluun liittyvät postaukset ilmestyvät teille lukijoille päivittäin aina jouluaattoon ja pukin tuloon asti.

Haluan omassa kirjoituksessani miettiä joulun tarkoitusta sekä muistella siihen liittyviä lapsuuden muistoja ja -perinteitä. Olen ollut onnekas, koska meillä joulu on vietetty aina kotona perheen kesken, joten kaikki jouluperinteet ovat minulle hyvin tuttuja. On paistettu kinkku, tehty makoisat laatikot, kalat, rosolli ja muut jouluruoat, koristeltu omasta metsästä kaadettu kuusi, käyty sytyttämässä kynttilät isovanhempien haudoille heidän poismenonsa jälkeen sekä hikoiltu illalla joulusaunassa kesällä tehtyjen vastojen koivuisessa tuoksussa. Aaton lopuksi olemme kokoontuneet olohuoneeseen odottamaan joulupukin tuloa ja tietenkin sitä lahjojen jakoa. Perinteisiimme on myös kuulunut riisipuuro mantelilla, joulurauhan juhlallisen julistuksen seuraaminen, pihalla lämpöään loistavat jäälyhdyt ja lapsena koulussa tehdyt joulokoristeet vanhoilla tutuilla paikoilla.

Lapsuuden jouluihin on kuulunut paljon ihania ja ikimuistoisia jouluperinteitä, jotka haluan siirtää osaksi poikani joulua hänen kasvaessaan. Toivon kuitenkin, että tulevaisuudessa jouluista tulee myös meidän oman perheen näköisiä ja näin on alkanut tapahtua. Jouluaatot vietämme aina toisessa mummolassa, jonne myös Lucan serkkuja saapuu. Pojalle alkaakin muodostua omia joulumuistoja, joihin kuuluu leikit serkkujen kanssa, mummojen tekemät aidot jouluruoat ja se joulupukin jännittävä odotus. Tätä kaikkea täydentää joulun herkuista tulevat ihanat tuoksut, kynttilöiden tunnelmallinen valaistus aattoiltana ja taustalla soiva rauhallinen joulun musiikki.

Omaan kotiimme laitan joulukoristeet, jouluiset astiat ja joulun ruokia, vaikka olemmekin aaton ja joulupäiviä mummolassa. Yksi ehdoton hitti on konjakkisinappi, jonka keitän äidin reseptin mukaisesti. Tätä ilman joulukinkkua ei vain voi syödä. Olen myös saanut lapsuudenkodistani joulukoristeita, jotka ovat löytäneet paikkansa kodistamme, ja edustavat minulle niitä perinteitä ja muistoja, jotka haluan osaksi oman perheemme joulua. Vanhoja joulukoristeita olen sitten täydentänyt uusilla kotiimme sopivilla koristeilla, joilla saan luotua rakastamiani joulun tunnelmia.    

Tärkein asia joulussa, jonka haluan siirtää ja opettaa pojalleni on kuitenkin perheen yhdessäolo. Se on se kaikista tärkein joulun tunnelman tuoja. Ollaan kiireettömästi yhdessä, sytytetään kynttilöitä valaisemaan pimeyttä, nukutaan pitkään lahjaksi saaduissa pyjamissa villasukat jaloissa sekä katsotaan jouluelokuvia sohvalla suklaata syöden ja lämmitellään villaisen torkkupeiton alla. Näistä kiireettömistä perheen yhteisistä hetkistä tallentuu ne ihanimmat joulumuistot, joita kelpaa vielä aikuisenakin muistella. Niistä on parhaat joulumuistot ja -perinteet tehty.

Ihanaa ja tunnelmallista joulun odotusta kaikille Kaksplussan lukijoille 😘  

Ps: Seuraava luukku löytyy Unelmalandia -blogista, jossa voit tutustua herkullisiin Dumle-täytteisiin joulutorttuihin https://www.unelmalandia.com/2019/12/kaksplussan-blogiverkoston.html?m=1

Ruohonjuuresta hiuksille luonnonvoimalla kiiltoa, tuuheutta ja syväpuhdistusta

Kaupallinen yhteistyö Ruohonjuuri. Viime viikot olen ollut aika jännän äärellä mitä luonnonkosmetiikan maailman tulee. Vaikka olen tutustunut luonnonkosmetiikkaan laajasti, niin hiustuotteet on jäänyt vähemmälle huomiolle. Siksi olin todella innoissani, kun sain kotitestiin Ruohonjuuren Frantsilan ja Organic Shopin laadukkaita ekotuotteita.
Kotimaisen Frantsilan tuotteista olen käyttänyt koivu-turve shampoota ja koivu-turve hoitoainetta sekä näiden lisäksi ajoittain kuurina nokkonen-turve hiuspohjan hoitoöljyä hiuspohjan tehokosteutukseen, joka on muuten valittu Ruohonjuuren parhaaksi hiustuotteeksi. Shampoon koivunmahla ja turpeen mikroravinteet sekä hoitavat että syväpuhdistavat hiuksia. Hoitoaineen tehoaineina on muun muassa useat eteeriset öljyt, koivunmahla, nokkonen ja turve sekä vehnänalkioöljy, jotka yhdessä tekevät hiuksista kiiltävät ja ravitun tuntuiset. 
Täytyy sanoa, että kokemus näistä tuotteista on ollut aika huikea. Pelkästään jo suihkussa tulee ihanan keväinen ja kesäinen tunnelma, kun hiukset saa pestä metsäisen koivun tuoksussa. Pesun jälkeen sama tunnelma jatkuu, koska hiukseni ovat olleet kuin mökin rantasaunan jäljiltä. Niin pehmeät ja syvältä puhtaat hiukset ovat näiden tuotteiden käytön jälkeen, että ei näitä voi kuin suositella lämpimästi.
Frantsilan tuotteiden lisäksi olen 1-2 kertaa viikossa täydentänyt hiusten hoitoa Organic Shopin Argan & Amla- ja Jasmine & Jojoba hiusnaamioilla, jotka korjaavat ja tuuheuttavat hiuksia. Tämä sarja tunnetaan maailmalla edullisen luonnonkosmetiikan sanansaattajana. Hinnasta huolimatta naamioista tuli ylellinen ja erittäin hoitava vaikutelma, joiden ansiosta hiukseni ovat nyt entistä kiiltävämmät ja tuuheammat.   
Jatkan jatkossakin luonnonkosmetiikan käyttöä hiusten hoidossa, koska myös hiukseni ansaitsevat vain parasta, alla linkit testituotteisiin 😘  

https://www.ruohonjuuri.fi/search/?q=frantsila&pPgNo=2
https://www.ruohonjuuri.fi/search/?q=hiusnaamio