Hae
Arjen suklaasuukkoja

5 kertaa tämän hetkiset unelmat

Joskus tykkään pysähtyä miettimään haaveita. Niitä ihania asioita, joita toivon tulevaisuudessa tapahtuvan. Joskus ne eivät ole realistisia, joskus ne ovat aivan pieniä arkeen liittyviä toiveita ja joskus ne ovat suurempia tavoitteita, joita kohti on kiva ponnistella ja pyrkiä. Alla kootusti juuri tämän hetkiset haaveet:

1. Toivon, että sadepäivät jo loppuisi. Jostain syystä tämä tuli ekana mieleen, vaikka ei kovin suuri toive olekaan. Olisi ihana päästä kuivalla kelillä puistoon pojan kanssa ja koirien kanssa lenkille. On myös ikävää, kun märkä hiekka kulkeutuu sisälle kengissä ja koirien tassuissa. Elän siis jatkuvassa imuroinnin kehässä. Jospa kohta helpottaisi. Viimeistään sitten, kun ensipakkaset tulevat ja saa kaivaa kaapista taas päälle pehmeän untuvatakin.

2. Toivon, että saisin viettää yön yli kestävät treffit mieheni kanssa. Nukumme eri sängyissä ja eri kerroksissa kotona. Luca jäi minun viereen vauvavuoden aikana, eikä hyväksy miestäni kanssamme nukkumaan. Tämä yhdistettynä kiireiseen arkeen saa aikaan ikävän miestä ja parisuhdetta kohtaan. Parisuhde odottaa nyt kirjaimellisesti jossain taustalla. On se olemassa, mutta pahasti laiminlyötynä.

3. Toivon, että saisin nukkua yhden yön ilman herätystä. Tämän oikeastaan voi liittää yhteen edellisen haaveen kanssa. Jos pääsee yön yli treffeille, niin saa myös nukkua ilman yö- tai aamuherätystä. Viimeksi tällainen yö on tainnut olla noin vuosi sitten. Olisikohan jo hiljalleen aika.

4. Toivon, että perhelomamme toteutuisi viimeinkin. Minun mies on niin innokas tekemään töitä, että aikaa ei ole vain löytynyt. Meillä tehdään töitä oikeastaan koko ajan ja myös hieman niillä lomilla. Sääli, jos joudutaan taas lähtemään pojan kanssa kahdestaan, vaikka kivaa sekin on. Olisi kuitenkin parasta päästä lähtemään taas koko perhe.

5. Toivon, että olisimme terveitä tulevan talven. Tämä nyt ei ole kovin realistinen haave, mutta ainahan toivoa voi. Yksi syysflunssa on jo koettu ja antoi ikävän muistutuksen millaista on olla puolikuntoinen. Flunssa yhdistettynä pikkulapsiarkeen ei ole kovin kiva juttu. Silloin ei hirveästi levätä sohvalla villahuovan alla, vaan tietyt perusjutut on pakko tehdä. Oli flunssa tai ei.

Olen aika ahkera haaveilemaan ja kyllähän näitä toiveita riittäisi, mutta tässä nyt muutamia mitä mieleen tuli tällaisena sateisena sunnuntaipäivänä.

Ihanaa sunnuntaita, kuvassa meidän perheen tapa tunnelmoida sateella 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *