Hae
Arjen suklaasuukkoja

Miksi en halua enää lisääntyä – syntyvyyden laskun syyt

Onhan tätä aihetta käsitelty, mutta koska olen itse ruuhkavuosia elävä hedelmällinen nainen ja pienen lapsen äiti, niin haluan osani antaa tälle keskustelulle. Sillä onhan se hälyttävää, että syntyvyys on painunut Suomessa aivan pohjamutiin asti, ellei jopa vielä syvemmälle.

Onhan lapset ja vauvat aivan ihania. Yksi maailman ihanimmista asioista on oman vauvan tuoksu, ensinauru ja hymy, vauvan kasvun ja kehityksen seuraaminen sekä ylipäänsä äitiyden kokeminen. Jopa niiden pelottavien tunteiden kohtaaminen kuuluu mielestäni äityden onneen ja vanhempana olemiseen. Sillä juuri niiden pelottavien tunteiden kautta peilautuu äidin rakkauden suuruus omaa lasta kohtaan. Kaikki se pelko elämän suurimman asian menettämisestä kuvastaa ainoastaan sitä, miten mahtavasta asiasta äitydessä onkaan kyse. Mistä sitten johtuu, että tämä onni ja ainutlaatuisuus halutaan vapaaehtoisesti kokea vain kerran tai ehkä ei lainkaan?
Suurin syy löytyy suomalaisesta yhteiskunnasta, äitiys on tehty yksinkertaisesti aivan liian raskaaksi ja kalliiksi. Mietitään vaikka työelämän muuttuneita vaatimuksia. Joka työpaikassa tehostetaan ja uusia työtehtäviä kasaantuu yhdelle työntekijälle aivan liiaksi asti. Sijaisia ei käytännössä ole, eli mikäli pieni päiväkotilainen sairastaisi ja äiti olisi siksi töistä poissa, niin omat työtehtävät kaatuisi jo ennestään ylikuormitettujen työkavereiden niskaan.

Esimiehiltä ei välttämättä ymmärrystä löydy jatkuville perhesyistä johtuville poissaoloille. Rivien välistä tai jopa aivan suoraan asia saatetaan tuoda esille syyllistäen. Ylenemisiä mietittäessä perhepoissaolot yleensä muistetaan ja naishakijan kohdalla mietitään myös jokohan lapset on varmasti tehty. Nimittämistä koskevaan muistioon mieshakijan valitseminen perustellaan poikkeuksellisen suurella motivaatiolla tai muulla ei-mittareilla mitattavilla syillä. Todellisuudessa syy miksi kokeneempi naishakija jätetään valitsematta löytyy kuitenkin sukupuolesta, äitiydestä ja siitä, ettei hän satu kuulumaan kyseisen työpaikan olut- ja sikarikerhoon.

Pienen lapsen äidin on muutenkin raskasta yhdistää työ ja perhe. Tätä yhtälöä ei helpota, että esimiehet töissä vaativat perheellisiä tekemään täysiä työviikkoja, ettei tuottavuus vain laskisi. Tämä naishakijalle saatetaan kertoa suoraan jo työpaikkahaastattelussa. Miesesimehet saattavat myös huvittavaan sävyyn kysellä kahviautomaatilla äitiyslomalta palaavalta naistyökaverilta sitä, miten hänellä voi olla tulevana kesänä lomaa, kun hän ei ole ollut vuoteen töissäkään. Niinpä, varsinainen lomahan se vauvavuosi olikin! Ja todennäköisesti nämä miehet ovat niitä isiä, jotka eivät ole kotona kertaakaan heränneet yösyöttämään vauvaa tai muutenkaan juuri lapsen hoitoon osallistuneet.

Yhdeksi syyksi on myös sanottu sukupolveni nautinnon hakuisuutta. Onhan se tietenkin kamalaa nautinnon halua, mikäli aamuviiden heräämisen, työpaikan kohtuuttomien vaatimusten, ruuhkabussissa tuntien istumisen ja ruokakaupassa jonottamisen jälkeen haluaisi hieman palautua päivän kuormituksesta. Sitten vielä ihmetellään kolmekymppisten nuorten aikuisten lisääntynyttä loppuun palamista ja masennusta, mistä on muodostunut Suomeen uusi kansantauti. Tai sitä miksi lähes puolet avioliitoista päättyy nykyään eroon.

Yksi näkökulma asiaan on myös isoäitiyden muuttuminen. Missä ovat ne pullan tuoksuiset isoäidit, jotka tinkisivät omista lukemattomista menoistansa ja ottaisivat lapsenlapsensa hoitoon? Onko heitä enää paljoakaan olemassa? Myös isoäidin rooli on nimittäin nykyisin toinen. Ajatellaan, että oma työ on aikanaan tehty omien lapsien kohdalla. Näinhän se tavallaan onkin. Kyllähän lapset tietenkin tehdään vain ja ainostaan itseä varten. Tämä kuitenkin vaikuttaa osaltaan ruuhkavuosien lisääntyneeseen raskauteen. Ei ole enää sellaista koko kylä kasvattaa kulttuuria.

Koen myös, että äitiyttä ja siihen liittyvää työtä ei juurikaan enää arvosteta. Ihanne ja tavoite pitäisi olla, että lapset vain tupsahtaisivat maailmaan (mielellään hieman pidemmän kesäloman aikana). Vatsalihakset näkyisi kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen ja nainen olisi muutenkin taas oma hehkeä itsensä välittömästi synnytyssalista ulos tultuaan. Pitäisi ymmärtää paremmin mitä naiselta ja naisen keholta vaaditaan uuden ihmisen maailmaan saattamiseksi ja lapsen hoito pitäisi ymmärtää työksi siinä missä kodin ulkopuolinen työkin.

Entäs se lasten saamisen kalleus? Joku tutkimus on laskenut, että yksi lapsi maksaa 100 000 euroa vanhemmille. Kaikilla ei ole taloudellista mahdollisuutta kuin vaikka yhteen lapseen. Lapset on nykyään ylellisyystuote, johon kaikilla ei ole varaa. Edes niiden yrittämiseen, joka voi myös olla todella hintavaa, jos lapsi ei alakaan luonnollisesti tulla.

Edellä oli vain muutamia syitä ja näkökulmia siihen millaista on nykyään olla pienen lapsen vanhempi Suomessa. Raskasta, mutta palkitsevaa ja ihanaa. Mitä niistä vaativista esimiehistä, huonosti nukutuista öistä, flunssakausista tai sivumenneistä ylennyksistä, kun kotona saa olla sen maailman mahtavimman ja suloisimman pienen ihmisen kanssa.

Terveiset lämpimän auringon alta ja ihanaa loppuviikkoa 😘

4 kommenttia

  1. Anna Ferrante kirjoitti:

    Mielenkiintoista pohdintaa ja monta hyvää pointtia, joista olen aivan samaa mieltä! Työelämän tahti on aivan liian kovaa ja sen näkökulmasta lapsi on pelkkä haitta ja hidaste. Pitäisi olla maksimituottava ja maksimitienaava työntekijä, eläkkeet pitäisi maksimoida, kaikki pitäisi maksimoida. On unohdettu se, mikä lapsen saamisessa on parasta: se että kaikki elämässä hetkeksi hidastuu, tahti ja tavoitteellisuus, ja ollaan hetken aikaa sen oleellisen, oikean äärellä.

    Aihe on nyt tapetilla, itsekin siitä juuri tänä aamuna kirjoitin pitkän, perusteellisen ja osittan provosoivankin postauksen blogiini. =)

    Anna / mustikkapasta.fi

  2. Suvi Maarit kirjoitti:

    Hyvä näkökulma Anna, tärkeintä lapsen kanssa olemisessa on se tahdin hidastuminen ja sen oivaltaminen mikä on oikeasti tärkeää 😊

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Tämän tekstin luettuani en voi muuta sanoa, kuin,että vaihda työpaikkaa. Kylläpä kuullostaa todella ikävältä. Itse elän ainakin perhettäni varten, en suinkaan työpaikkaa. Eikä työpaikka sanele perheeni kokoa. Itse uskon, että kaikki järjestyy varmasti, ja niin on tähän asti järjestynyt. Minulla on kolme lasta ja ihan vakituinen työpaikka. Jokaisen lapsen kanssa olen ollut 3 vuotta kotona, mieheni on sen mahdollistanut, sillä olemme perhe, kokonainen yksikkö, ei kaksi erillistä elämää eri tuloilla elävät kämppikset. Mistään eläkkeistä en todellakaan jaksa murehtia. Elän tätä päivää, enkä mieti 40 vuoden päähän tulevaisuutta. Se on ihan itsestä kiinni, että onko kaikki pakko "maksimoida". Voi elää muiden pillien ja odotusten mukaan, tai sitten valita oman polkunsa, ja todennäköisesti olla paljon onnellisempi.

  4. Suvi Maarit kirjoitti:

    Hienosti sanottu, juuri näin se on. Jokaisen pitäisi voida itse valita miten elää elämänsä. Onneksi tämä postaus ei kerro nykytilanteestani, vaan ajoista vanhoillisessa virkamieshallinnossa, jossa monet tuttuni valitettavasti vielä sinnittelevät ruuhkavuosien keskellä. Yleensä tästä uurastuksesta on palkintona ohitus virkanimityksissä. Mutta kaikki tämä ansaitsee joku kerta aivan oman kirjoituksensa. Nykyinen työnantajani on ihanan perhekeskeinen 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *