Hae
Arjen suklaasuukkoja

Yksinolon taito ja ihanuus – tarve kuulua laumaan

Luin psykologin haastattelun, jonka mukaan jokaisen pitäisi osata tehdä kolmea asiaa yksin – nukkua, itkeä ja nauttia. Kolme hyvin yksinkertaista asiaa, mutta silti niin moninaista. Haastattelu antoi ajattelemisen aihetta ja laittoi minut miettimään omaa taitoani ja tarvettani olla yksin itseni kanssa, sekä sitä miten paljon asia onkaan muuttunut äitiyden ja iän myötä.

Nuorempana en osannut olla lainkaan yksin, en ainakaan ollut sitä mielelläni. Kamalinta ja tylsintä mitä tiesin oli viikonloppu kotona, ilman, että olisi ollut sovittuna ainakin yksi kavereiden keskinäinen illanvietto kaupungilla tai muu vastaava meno. Oli tärkeää tuntea kuuluvansa joukkoon, johon saattoi luottaa ja saada tukea. Kaverit muodosti sen perheen, jota ei silloin vielä ollut. Seurustelusuhteet alkoi joskus samasta syystä, sitä kaipasi kumppania ja seuraa arkeen. ihmistä, jonka kanssa jakaa asioita sekä saada tukea ja turvaa. Tämä tarve varmasti liittyi osittain nuoruuden epävarmuuteen. Oli turvallista, kun joku oli olemassa itseä varten ja johon pystyi luottamaan sekä tukeutumaan epävarmoina hetkinä. Tavallaan sitä kasvoi aikuiseksi toisen kanssa ja kuten hyvin usein käy, niin aivan erilaiseksi kuin se vierellä oleva.

Raskausaikana alkoi tulla jännä tunne, että eihän sitä ole enää lainkaan yksin, kun sisällä on mukana kaikessa ja kaikkialla oma syntymätön lapsi. Varsinkin loppuraskaudesta tämä tunne oli vahva, kun lapsen liikkeet erotti jo selvästi. Kun sitten poika syntyi ja ymmärsin miten kiinni toisissamme oikeasti olemme, aloin hiljalleen kaipaamaan aikaa yksin aivan eri tavalla kuin aiemmin. Nykyään sitä on jopa mustasukkainen siitä omasta hetkestä ja erittäin tarkka siitä miten sen viettää. Ne muutamat hetket vuorokaudessa merkitsevät todella paljon oman jaksamisen ja palautumisen kannalta. Aivosumu poistuu liikunnan ja rentoutumisen myötä sekä muistaa taas onnen ja kiitollisuuden syyt elämässä. Onneksi niitä syitä on monia, koska aina asiat ei ole ollut yhtä hyvin.

Yksinolo ja yksinäisyys on kaksi aivan eri asiaa. Yksinäinen (tai jopa masentunut) voi olla, vaikka olisi seurassa, jos ei tunne kuuluvansa joukkoon erilaisuutensa vuoksi tai sinua ei oikeasti ole siihen hyväksytty. Vaikka yksinolo on hetkittäin ihanaa, niin ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin ja tarvitsee oman yhteisönsä, johon kuulua ja tulla hyväksytyksi. Valitettavasti tämä asia ei ole itsestäänselvyys. Jopa työpaikoille on muodostunut eräänlaisia kuppikuntia, jotka päättävät ketä joukkoon hyväksytään ja ketä ei. Osa ihmisistä joutuu tuntemaan yksinäisyyttä ja surua siitä, ettei heitä ole hyväksytty. Eihän se ole kiva tunne herätä siihen ajatukseen, ettei minusta pidetä. Ilmiö on tuttu myös kouluissa ja kulkee siellä nimellä koulukiusaus.

Onneksi elämä on aina kantanut ja asiat järjestyneet. Nykyään osaa jo luottaa ajatukseen, että kun toimii itse oikein, niin hyviä asioita vain tapahtuu. Kaikella tapahtuneella on yleensä tarkoituksensa, jopa niillä ikävillä. Menneisyys on tehnyt meistä sellaisen, mitä nykyään olemme ja tulevasta voimme vain arvailla. Siksi on tärkeätä nauttia nykyhetkestä, välillä yksin, välillä perheen ja ystävien kanssa, ja muistaa huolehtia läheisten lisäksi myös omasta itsestä.

Näin syvällisiä mietteitä tällä kertaa tälle illalle, ihanaa illan jatkoa 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *