Hae
Arjen suklaasuukkoja

Näin meillä nukutaan, entäs teillä?

Nukkuminen ja hyvät yöunet on noussut aika tärkeäksi asiaksi Lucan syntymän jälkeen. Raskaana ollessani ajattelin, että pinnasänky on aluksi minun ja mieheni makuuhuoneessa ja sitten siirtyy seinän taakse lastenhuoneeseen Lucan ollessa noin puoli vuotias. Minä oikeasti luulin, että jo siinä vaiheessa lapsi nukkuisi läpi yöt käytännössä missä vaan. Pinnasänky on kuitenkin edelleen isoimmassa makuuhuoneessa pojan kohta täyttäessä 2 vuotta. Mitenkäs tässä näin kävi ja missä mies nukkuu nyt?
Lucan ollessa vauva kävi aika nopeasti selville, että mieheni ei jaksa käydä töissä, mikäli hän joutuu heräämään pari kolme kertaa yössä maidon lämmittämistä ja vaipan vaihtoa varten. Toki alussa, kun toivuin vielä sektiosta, hän auttoi öisin päivätöistä huolimatta. Kun Luca hieman kasvoi, niin sovimme, että hän nukkuisi alakerran työhuoneessa viikolla, jos seuraavana aamuna olisi aikainen herätys töihin. Tätä päätöstä nopeutti myös se, että Luca alkoi valvoa aika myöhään ja iltavilli siirtyi aina vain myöhemmäksi. Lopulta pikku hiljaa kävi niin, että järjestely jäi pysyväksi ja nukun edelleen Lucan kanssa samassa huoneessa ja mieheni alakerran työhuoneessa. Pinnasänky on Lucan ohella jäänyt isoimpaan makuuhuoneeseen, mutta ainostaan parisängyn viereen ns. turvalaidaksi, koska Luca nukkuu tiiviisti yöt minun vieressä.
Jäimme siis Lucan kanssa kaksin (ja koirien kanssa) yläkertaan nukkumaan ja nyt vain ihmettelen, että mitenkäs homma saataisiin muutettua siten, että mieskin pääsisi yläkertaan takaisin. Toisaalta haluaisin pojan jo omaan huoneeseen, mutta en ole varma jaksanko viikkojen tai edes päivien unikoulua siirron toteuttamiseksi. Onhan se tuhiseva taapero myös suloinen siinä vieressä ja olen tavallaan tottunut nukkumaan pojan kanssa. Näin meillä siis nukutaan. Kahden kerroksen nukkujia ollaan ja siirtoa toteutamme ajatuksen tasolla.
Ihanaa alkavaa viikkoa ja hyviä yöunia kaikille 😘 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *