Hae
Arjen suklaasuukkoja

18 kertaa lämmin kiitos

Tämä on se luku, jonka verran sain ääniä Espoon kunnallisvaaleissa ollessani ehdolla Espoon Vihreiden listalla. Tai oikeastaan ääniluku oli 19, mutta joukossa oli omalta äänestysalueeltani oma ääneni, niin siksi haluan antaa lämpimät kiitokset 18 ihanalle ihmiselle, jotka luotitte taitooni ja ymmärsitte miten sydämmellä olin projektissa mukana.

Minusta on oikeasti tosi hienoa ja upeata, että peräti 18 vierasta ihmistä käytti sen yhden ainoan äänensä minun tukemiseksi. En ole espoolainen alunperin (asunut vain muutamia vuosia täällä ja perheeni asuu muualla), joten minulla ei ole täällä esimerkiksi satojen vanhojen koulukavereiden verkostoa tai juurikaan mitään valmista tukea, niin siksi tätä joukkoa osaan aidosti arvostaa.

Niin klisee kuin se onkin, niin kokemus oli hieno ja myös silmiä avaava monessakin mielessä, vaikka en ehtinyt vaalikampanjaa rakentamaan lainkaan ja vaalibudjetti oli pyöreät nolla euroa. Tämä olikin se ainoa asia, joka jäi harmittamaan, enkä oikein tiennyt mitä olisin lopputulokselta odottanut, joten tämä yllätti positiivisesti. Ehdokkaita kun oli omalla puolueellakin listalla yli 100. Toinen toistaan lämpimämpiä ja osaavampia persoonia, joista jokainen olisi paikkansa ansainnut.

Vaikka ääniä ei tullut satoja, niin silti jokainen annettu ääni ansaitsee lämpimän kiitoksen. Minulle jokainen annettu ääni on aivan yhtä tärkeä ja arvostan niistä jokaista. Kiitokset myös Vihreiden upealle porukalle siitä taustatyöstä ja tuesta, jonka annoitte meille kaikille ehdokkaille. Ehkäpä näemme samoissa merkeissä seuraavien vaalien aikana, koskaan kun ei tiedä mitä tässä (vihreässä) maailmassa tapahtuu.

Ihanaa kesän jatkoa kaikille ja toivottavasti tavataan myös instagramissa.

Tavaraa ja aika paljon turhaa tavaraa!

Terveiset tavarataivaasta tai ehkä tämä sitä jollekin olisi. Enpä ymmärrä miten kuudessa vuodessa (se aika ollaan talossa asuttu) kaappeihin on kertynyt näinkin paljon tavaraa ja paljolla tarkoitan siis aivan liikaa. Toki osa on sellaista, joka on jäänyt nurkkiin pyörimään Lucan vauva- ja taaperovuosilta, mutta osa on vaan niin turhaa rompetta, ettei sen hankkimista voi millään puolustella.

Minulla on projekti menossa, (jonka itse asiassa aloitin jo keväällä, kun koronan rajoitukset oli päällä), eli käyn täällä huushollin kaappeja läpi. Kaappi ja hylly kerrallaan pohdiskelen ansaitseeko joku tietty tavara paikkansa elämässämme ja onko sille mitään oikeata käyttöä arjessa.

Inhottavinta on aloittaminen. Se epämääräinen sotku mikä siitä lattialle syntyy, kun hyllyn siihen tyhjentää. Mutta aika äkkiä fiilis sitten muuttuu. Sitä mukaa kun jokainen harkittu tavara pääsee siististi viikattuna takaisin hyllylle, niin olo helpottaa ja tietää, että kyllä tähän touhuun kannatti ryhtyä.

Pitäisi varmaankin laajentaa tämä ajattelu koskemaan koko elämän osa-alueita. Jos joku asia tai miksipä ei myös ihminen tunnu löytävän paikkaansa omassa elämässä, niin ehkä sekin joutaisi vaihtoon. Olen hiljalleen alkanut ymmärtämään feng shui -ajattelun ytimen ja tarkoituksen. Turhaan ja turhuuteen ei omia voimavaroja kannata tuhlata.

Olen projektissa jo voiton puolella, eikä paljoa ole jäljellä. Jippii, alkaa olla voittaja-olo ja sellainen, että maaliviiva alkaa häämöttämään. Jokaisen projektin aloittamisen jäljeen sen loppuun saattaminen on aina yhtä hienoa. Olipa kyseessä sitten iso tai pieni projekti.

Ihanaa tätä viikkoa ja nähdään instagramissa!

Ps: Kuva on tämän kesän Korkeasaaren vierailusta, jonne on kerran kesässä päästävä.